Tapasin vanhan kaverin kirjamessuilla.
- Voi kun sä olet pieni! hän huudahti. Hän muisti minut häntä pidempänä, mikä on aika harvinaista näillä pituuksilla.
En ollut tajunnut painuneeni kasaan. Ehkä muutenkin lyhykäinen selkäruotoni oli lyhentynyt entisestään, millin sieltä, millin täältä. Tarkistin asian lapsiltani, ja totta se oli: kipu oli painanut minut kumaraan. Aika tylsää. Minulla oli joskus ryhtikin.
Ehkä ikääntymiseen kuuluu lyheneminen, kumaraan painuminen, kivutkin. Siihen on suostuttava, mitenkäs muutenkaan? Olen tavannut monia, jotka kipu on painanut kumaraan, ellei fyysinen niin sielun kipu. Minun vaivaisia lihaksiani ja
niveliäni on voitu lääkitä tehokkaasti, mutta niitäkin on, joiden osana
on kantaa kipuaan loppuun saakka.
Ihmisten elämät eivät ole yhteismitalliset, joten vertailu on turhaa ja
hedelmätöntä. En silti usko, että kukaan selviää elämästä täysin
ruusuilla tanssien. Yhdellä on yhtä, toisella jotain toista. Se kaiketi
kuuluu pakettiin.
Ihmisenä olemisen pakettiin kuuluu se, että siedämme toisiamme, suvaitsemme. Suhtaudumme lempeästi toistemme heikkouksiin ja kipuihin, vaikka emme voisikaan niitä lievittää. Joskus jo sellainen asenne lääkitsee.
.
