Päivän ilosanoma

Olen laiskanpuoleinen kirkossakävijä.  Tänään kävin, ja vieraassa kirkossa. Hyvin siellä pidettiin. Lauluihin olisi tosin saanut uutta ilmettä jollakin kielisoittimella, mitä niitä nyt onkaan.

Saarna alkoi ihan ok, ei siinä mitään. Sanoi ottaneensa tekstin galatalaiskirjeestä. Ajattelin - ilkeä vieraileva syntisäkki - että loistavaa, nyt kuullaan lihan teoista ja Hengen hedelmistä, ja veikkailin, kumpaa tämä painottaisi. Mutta ei. Ihan muuta.
Tämä henkilö muistutti vapaudesta Kristuksessa ja siitä, ettei pidä antaa sitoa itseään uudelleen orjuuden ikeeseen. Ja että jos ajautuu pois armon alta, omia tekojaan siistimällä ja niitä laskemalla joutuu nimenomaan siihen ikeeseen.

No niin! Sitähän minäkin! On jopa niitä, jotka kasaavat taakkoja toisten kannettavaksi, vaikka eivät itse pystyisi niistä selviytymään. Varmasti saarnassa käsiteltiin muutakin, mutta minä juutuin tähän kohtaan. Jotenkin niin kuin ilosanomaa tämä.
En usko väliportaan hallintoon näissä asioissa. Olen pannut sellaiset pois viralta sitä mukaa, kun niitä on ilmaantunut.  Pidetään vain erillään ihmisten ajatukset ja Jumalan ajatukset.

Virkistyin siinä ilmapiirissä.


.

Luja luottamus siihen mitä toivotaan

Tästä tulee verenpisara, tuuhea ja runsaskukkainen. Tuli viimekin vuonna. Toinen samanlainen, rankamainen, on toisessa amppelissa. Kyllä ne aikanaan puhkeavat kukkaan.

Niitä vauhdittamassa on taas uusi verenpisara, hiukan taas erilainen kuin nämä entiset. Verenpisarat näyttävät viihtyvän paahteisella parvekkeellani, joten eletään luonnon ehdoilla. Orvokkeja en enää edes yritä tähän laittaa. Niihin tulee aina kirvoja, joten ei sitten niitä.

Tästä tulee raparperipiirakka. :)

Omenapuuta ei vielä ole, mutta saatan kokeilla sitäkin. Sireenipensas minulla jo oli muutaman kesän. 

Ei kannata pitää halpana pienten alkujen päivää. Aluista voi kasvaa suuria ja ihania asioita, kuten raparperipiirakoita.





.

Alkuvoimaista äitienpäivää

Siitä on jo jokunen aika, kun he syntyivät, yksi keskellä yötä, yksi illansuussa ja yksi iltapäivällä. Ehkä synnytin heidät kivulla, en oikein enää muista. Muistan vain ilon. Kaikista heistä on kasvanut erilaisia, yksilöitä, joilla on omat vahvuutensa. He ovat parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut, ja yhtä rakkaita kaikki. He ovat elämän rikkautta - ja lisäksi heidän kanssaan on ollut hauskaa! :)

Aikansa on sillä, että auttaa lasta kasvamaan, aikansa silläkin, että ohjaa häntä löytämään omat ominaisuutensa ja arvostamaan niitä. Ja sitten on aika vilkuttaa ovelta, kun lapsi nousee siivilleen ja lähtee maailmalle. Se on hyvä ja siitä saa kiittää, vaikka vähän nyyhkäisten. Saa olla jopa huojentunut. Tehtävä on suoritettu, tältä osin.

Sen jälkeen alkaa se aika, että on saatavilla: murheissa, iloissa, kaikenlaisessa, mitä lapselle tapahtuu. "Hei äiti, et ikinä arvaa mitä..." tai "Siis voitsä uskoa, että..."  Se että keskeyttää oman työnsä just siihen paikkaan,  kun lapsi soittaa tai pistäytyy kahville. Tärkeimmät asiat hoidetaan ensin.  Samalla myös keskustelut lapsen kanssa syvenevät ja  tulevat entistä antoisammiksi. Suhde muuttuu lähemmäs ystävyyttä.

Edellisten sukupolvien naiset sanoivat: Pieni lapsi polkee syliä, suuri  polkee sydäntä. Näin saattaa olla, mutta sekin kuuluu pakettiin. Ehkä äidin sydän vahvistuu, kun sitä tallotaan. Äidin rakkautta ei kuitenkaan voi talloa kuoliaaksi. Se on elämän alkuvoimaa.

Alkuvoimaista äitienpäivää, kaikki äidit! Ja lapset myös, ja isät. Ellei olisi alkuvoimaisia isiä, ei olisi äitejäkään. ;)


.