Suuri puhdistus

Elän järjestyneen kaaoksen keskellä. Koko irtaimisto on levällään, ja tavarat löytävät uuden paikan tai uuden osoitteen muualta. Olen vienyt roskiin ja kirppikselle hevoskuormallisen tavaraa. Ja lisää lähtee.

Bye-bye sohva, bye-bye nojatuoli, keittiön pöytä, vanhat Lundiat ja ties mitä.  Matto, joka on pestynä odottanut aikaansa vuoden. Nyt sen aika tuli.Vielä on kellarissa vanha nahkanojatuoli, joka pääsee kierrätykseen. En aio kunnostaa sitä omaan käyttöön.

Joskus on aika kuoria elämänsä päältä turhat kerrostumat. Eikä se tee edes kipeää, päinvastoin. Hengitys kulkee helpommin, ajatukset myös. Tulee tilaa uudelle: ajatuksille, ideoille ja näköaloille.

On hyvä lähettää menotielleen tavarat, joihin on sitoutunut raskasta tunnelastia. Muistojen vuoksi on turha säilyttää kapineita. Sen muistaa kyllä, mikä on muistamisen arvoista. Kaikkea ei tarvitsekaan muistaa - halleluja!


.

Päivän ikävä uutinen

Mustapukuinen mies on kuollut. Tämä  lempisarjakuvani ei ilmesty enää, sillä sen tekijä Ari Kutila on kuollut.

Voi miten ikävää. Nyt ei jää enää kuin Kamut. Lyhyt lista.


.

Ihana alkukantainen vaisto

Kun nainen huomaa hetkensä koittaneen, sen huomaavat toisetkin. Kun taivas on puolipilvinen tai lähes pilvetön, lämpötila ja ilman kosteus ovat paikallaan, ja tuuli henkäilee juuri sopivasti - silloin nainen riuhtaisee kaikki liinavaatteet kaapista ja alkaa projektin. On tarkoituksena pestä ja mankeloida koko kaapin sisältö.

Työ ei ole naiselle lainkaan vastenmielinen. Hän näkee jo silmissään hohtavina kohoavat  pinot lakanoita, pyyhkeitä ja muita kapineita. Hän voi melkein haistaa sen raikkaan tuoksun, joka kaapista tulvahtaa ovea avattaessa. Asiaa tuntemattoman mielestä hän pöllyttää pelottavasti vaatekasoja ja käyttäytyy kuin naaraskarhu pesää pehmustaessaan. Juuri niin. Se se on, vaisto. Ihana alkukantainen vaisto.

Jokunen vuosi sitten oli muotia asettua oikean elämän yläpuolelle analysoimaan. Muistatteko? Ylempi ihminen ei osallistunut alkukantaisiin puuhiin, vaan naurahteli kolkosti viinilasinsa ääressä toisten samanlaisten kanssa ja analysoi alemmiksi katsomiensa toimintaa. Meistä, jotka osaamme elää, se vaikutti jo silloin naurettavalta, ja nyt vielä naurettavammalta. Kuka näiden ihmisten elämän eli? Ei kukaan. 

Elämänmakuinen nainen sen sijaan antaa koneiden jauhaa. Sillä aikaa hän turauttaa pannullisen tuoretta kahvia ja silmäilee päivän lehden. Samalla hänen ajatuksensa jauhavat joitakin projektiin liittyviä yksityiskohtia, kuten millä tuoksulla puhtaan kaapin tänä vuonna raikastaisi. Tai kannattaisiko poppanakuteiksi kelpaavat liinavaatteet leikata nyt vai myöhemmin. Kun projekti päättyy, hän on tyytyväinen ja altis.


.

Saarnasta siepattua

Tein luterilaisvierailun Vapaakirkon kesäjuhlille, kun ne olivat niin kätevästi naapurikylässä. Tapasin joitakin pitkäaikaisia ystäviä ja sain mm. nallehalit, että repikääs siitä.  Kuuntelin myös hyvän puheen, nimittäin Olavi Rintalan puheen. Siinä oli paljon hyvää perusasiaa eikä yhtään leperrystä.

"Meidän puolestamme on kuoltu, ei eletty." Se jäi juhlilta tuliaisiksi. Niin juuri. Elämän saamme elää me itse, vastuullisesti kyllä, mutta iloiten.  Että minua aina ravitsee tämä!



.