Tämä vanha teksti on aina vain ajankohtainen. Voi sentään. :)
Jos polvesta kuuluu rusahdus, elämä saa uuden käänteen. Ennen saattoi juosta, jos tuli kiire, nyt ei saata. Nyt ollaan kiitollisia kävelysauvoista ja edetään pienillä nopeuksilla. Ennen oli huolehdittava, ettei kuntosalikortti päässyt vanhenemaan. Nyt ei ole sitäkään huolta. Kunhan ei ajokortti pääse vanhenemaan eikä kirjastokortti, näin tärkeimmät ensin luetellakseni.
Kyllä elämä opettaa, ellei muuta niin hiljaa kävelemään, sanotaan. Sepä se onkin taito. Erilaiset rynnistykset, harppomiset ja kiireen teeskentelyt ovat olleet muodikkaita viime vuosina. Kuvallisessa viestinnässä on pyritty dynaamisuuteen ja näytetty vauhtia, yhä kiihtyvää vauhtia. On uskottu, että kaikilla tärkeillä ihmisillä on kiire hoitamaan tärkeitä asioita, joten kukapa haluaisi vaikuttaa kiireettömältä? Kukapa tosiaan? Kenties joku, joka muodostaa mielipiteensä itse ja elää oman rytminsä mukaan?
Kiireettömyyttä voi opetella, ellei omasta halustaan niin olosuhteiden antamana haasteena. Jos ei kerran voi harppoa, otetaan pieniä askeleita. Jos ei voi hypellä kuin peura, voi kiertää kompastumatta keskellä lattiaa lojuvan koiran. Ja jos ei voi päästä tapaamaan ystäviään kasvokkain, voi pitää heihin yhteyttä sähköisesti.
