Hiljainen kiitos

Olen viime päivinä joutunut korjaamaan toisen tekemiä virheitä, vääriä korjauksia oikeisiin teksteihin. Uskotteko, ettei se ole lempipuuhaani?

On se merkillistä, miten jostain puun takaa aina vain putkahtaa niitä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä tekevät, mutta tekevät sen kaiken riemurinnoin - ja päin pyttyä. On pakko uskoa, että kaikilla eivät hälytyskellot soi, eivät oikeaan aikaan eivätkä kai ollenkaan.

Olen muistellut kaikkia heitä (Erkki, Eeva, Tapani, Paula, Vappu, Terttu, Räppärin väki, näin ensi hätään mainittuina) jotka opastivat minut toimittajan ja suomentajan työhön ja joiden kanssa olen saanut hioa taitojani. Olen ollut etuoikeutettu, nyt sen taas huomaan. Kaikenkarvaista taidottomuutta, vaistottomuutta ja täydellistä kädettömyyttä en ainakaan voi potea, se olisi kyllä paljastunut tehdessäni työtä heidän kanssaan.

Lähetän hiljaisen, lämpimän kiitoksen teille, niin ajan rajan toiselle puolelle kuin tällekin. Kyllä se jollakin tavoin teidät tavoittaa. Teidän ansiotanne on, että tiedän mitä osaan ja uskallan olla siitä iloinen. Ja nyt se tieto tulikin tarpeeseen. :-)



PS. Valistunut lukija ilmoitti minulle, että Geisha-suklaan kääreestä on jo aikoja sitten poistettu geishan kuva. Huomaattekos nyt, miten karkkilakkoni pitää? En ole nähnytkään suklaalevyjä tai -patukoita pitkiin aikoihin. *wirn*

Paras siis minun vain pysytellä tässä WASP-ympäristössä. Muu maailma kulkee kulkuaan, omia teitään.
.
.
.

Mustin murkina

Niin se sitten loppui rasismi Suomesta. \o/ Fazerin lakuun saadaan piakkoin joku arjalainen naama koristeeksi. Kyllä vanhat natsit nyt myhäilevät helvetissä. Eivät heidän ponnistelunsa ihan hukkaan menneet.

Kas kun tämä hullutuksen perustana on juuri vanha natsiasenne: toiset ovat rumia, toiset kauniita, joten meidän kauniiden on holhottava noita toisia. Ehkä pian myös poistettava heidät maisemaa pilaamasta?

Olen kyllä todella ihmeissäni. Eikö tämä juuri ole rasismia? Kuvitellaanko, että paksuhuulinen, tummaihoinen, käkkärätukkainen ihminen häpeää piirteitään? Että hän joka aamu katsoo peiliin ja toivoo, että siellä viimeinkin näkyisi kalkinvalkoinen, kapea naama, jossa sinisiä silmiä reunustavat vaaleat ripset ja jota kehystää piikkisuora pellavatukka?
Eikö ole käynyt mielessä, että hän voisi olla ylpeä ulkonäöstään? Että *piip*poika saattaisi katsoa peiliin ja ajatella, että olenpa minä sentään aika komea jätkä?

Mutta kuten sanottu, nythän kaikki muuttuu. Geisha-suklaa on seuraava muutoskohde, sitten suojatiet muutetaan kokovalkoisiksi ja lopuksi poistetaan markkinoilta Mustin murkina.
Leipää myydään edelleen, sillä leipähän se miehen tiellä pitää.
.
.
.

Lievä talvi

Talvi kai se tämä on. Ainakin allakan mukaan. Tammikuu reippaasti puolessa ja Nuutti vei jo joulunkin. On se uskottava, korjattava koristeet pois ja asetuttava aloilleen, niin että kevät voi taas herättää talviunesta. Vähän vain työlästä toteuttaa, kun luonnossa on jo selvät kevään merkit.

Suomalainen nettikarhukin, josta seuraan, on nukkunut levottomasti. Se on pöyhinyt pahnojaan, pyörinyt ja myllännyt. Viimeksi tapasin sen pureskelemasta takajalkaansa. Karhulla on karhun tavat, huomaan. Nyt vain jännätään, onko se jo synnyttänyt jo poikasia vai ei.

Kyllä luontokappaleet muuten pääsevät helpolla poikasten putkauttamisesta! Karhukin synnyttää nukkuessaan. Kun se keväällä herää, se voi lähettää heti mukulat pihalle leikkimään. Kunhan tulevat ajoissa syömään, ja ainahan ne tulevat. :-)

Tässä on nyt kiireesti hakeuduttava talvihorrokseen, että vielä ehtii. Ehkä matkatoimistot jo järjestävät horrosmatkoja Huippuvuorille, kun kotimainen talvi näyttää kutistuvan olemattomiin. Minua saattaisi kiinnostaa. Ajatelkaa nyt: sininen hämärä, kirpakka pakkasilma, hiljaista, rauhallista. Ei roskapostia, ei kenttää kännykässä, ei huonoja uutisia eikä hyviäkään. Hmm... paratiisimaista.

Jos karhuja aletaan horrostuttaa jossain kaamoksen rajan takana, minä otan pestin niiden unipaimeneksi. Niiden kuorsaamista kuunnellessa istun hiljaa hämärässä, katson ulos ikkunasta ja annan ajatusten kulkea kulkuaan.
.
.
.