Pesä

Tuuli painaa puut luokille. Ne melkein koskettavat ikkunaa. Tuuli tuo myös sateen, joka putoaa raskaana maiseman ylle ja rummuttaa ikkunoita. Silloin jostakin ikiaikaisista kerroksista mieleeni herää pesä.

Koti tuoksuu puhtaalle, sillä olen juuri pessyt lattiat putipuhtaiksi - hormonivimmalla kinkkisimmät kulmat tiskiharjalla. :) Puhdas tuoksu luo viihtyisyyttä. Otan lankakopan esiin, valitsen kauniit langat kirjoneuleeseen, ja etsin radiosta jotain mieleistä musiikkia. Olisi levyjäkin, mutta nyt ei tarvitse selailla niitä, sillä löydän tähän tarkoitukseen sopivaa kuunneltavaa.

Kaadan tuoretta kahvia kuppiin, vedän villasukat jalkaan ja otan kuohkean peiton esiin kaiken varalta. Luon silmukat ja alan neuloa. Annan ajatusteni kulkea tärkeissä asioissa - niinhän ne tekevät, jos niitä ei kahlitse. Siitä kuviotkin syntyvät neuleeseen, sen mukaan, mitä tai ketä ajattelen. 

Pesässä ei huolilla ole tilaa, pesä on täynnä hyvää mieltä, viihtymistä ja rakkauttakin. Ihan hiljaisesti. Ajatukset käyvät lasteni luona, kieppuvat tulevaisuuden kuvissa, viipyvät muidenkin ihmisten luona, jonkun luona pidempään. Hyvät ja hyvää toivovat, siunaavat ajatukset.

Aika vähä riittää. Tällaiselle tavalliselle naiselle kuin minä.



.