Joskus saa jonkun henkilön sydämelleen. Siinä sitten ihmettelee ja tutkii motiivejaan ja odottaa, että kohtaus menisi ohi. Ellei se mene, asiaan kannattaa suhtautua vakavasti.
Ne meistä, joille toisten puolesta rukoileminen on tuttua, hoksaavat jonkin aikaa ihmeteltyään rukoilla. Joskus tietää syyn, mutta ei aina. Välttämätöntä se ei ole, joskus peräti päinvastoin. Sitten jossain vaiheessa huomaa enää heittävänsä välillä jonkinlaisen muistamisen Jumalan puoleen. Silloin käsittää uudestaan, että asia on korkeemmassa käressä. Joskus vain saa olla osana jotain sellaista, joka on voinut olla toiselle ihmiselle merkitsevää.
Joskus saa myös aikojen päästä tietää, mitä tuolloin oli tekeillä. - Voi niitä, joita kukaan ei muista rukouksin!
.
