Pidetäänkö teillä mattoja lattioilla?

Meillä pidetään, koira pitää.

Lainakoira oli jälleen kutsuttuna kyläilemässä ja asettui taloksi. Se on hauska seuralainen, ja pyydän sitä meille aina silloin tällöin. Illalla herätin sen torkuilta ja vein lenkille ennen kuin vetäydyimme unten maille ainakin lehden tuloon asti.

Alkoi kuulua reipasta kaapimista, ja pian eri huoneiden lattioilla oli matoista muotoiltuja koiranpesiä. Ei se mitään, siihen tottuu. Tottuu nostelemaan jalkojaan kävellessään, tottuu liikkumaan koiranpesien ehdoilla ja muistaa aina sytyttää ensin valot ja lähtee vasta sitten liikkeelle. Noin periaatteessa.

Aamuhämärissä lehti kolahti luukusta. Aah, ajattelin. Kun ei kerran nukuta, laitanpa kahvit tulemaan ja luen lehden nautiskellen. Nousin ripeästi vuoteesta. Arvaatte varmaan.

Myös vuoteen vieressä oleva matto oli mytätty viihtyisäksi myttyräksi. Koira ei juuri sillä hetkellä lepäillyt juuri siinä pesässä vaan eteisenmattopesässä. Minä sen sijaan vältin kotitapaturman vain hyvällä tuurilla, sillä en tietenkään ollut sytyttänyt valoja. Kyllähän sitä nyt kotonaan pystyy liikkumaan hämärässäkin, vai mitä? Kyllä ja ei.

Uninen koira raotti silmiään, katsoi moittien kolistelijaa, huokaisi ja painoi päänsä mattoon. Näiden ihmisten suhteen pitää jaksaa olla kärsivällinen, se näytti ajattelevan. Pitää oppia jatkamaan untaan, vaikka ne herättävät ihan turhan päiten.


.

Tahvanaa ajamassa

"Onko Tahvana kotona vai säretäänkö uuni?"
Hento, siro tätini kysyi aina näin, kun tädin perhe tuli meille tapaninpäivänä joulukahville. Uhkaus ei koskaan muuttunut sanoista teoiksi, mikä on harmi. Jäi ikiajoiksi näkemättä, miten täti, setä  ja serkut olisivat tehneet meidän uunista selvää.

Nautin tapaninpäivän ajelusta tänään. Lumisia teitä oli hauska ajaa. Kaikki tuntui olevan kohdallaan. Juuri tällaista Suomen talvessa pitää ollakin: lunta tiellä ja ilmassa, luonto kauniissa lumipuvussa. 

Jääkarhut ja minä viihdymme tällaisissä säissä.


.

Lukuja ja numeroita

Jos on suomennettuja teoksia noin kaksi ja puoli sataa ja niistä puuttuu luettelosta hatarasti arvioiden yli kuusikymmentä, kuinka monta virhettä ISBN-tietoihin ehtii naputella ennen kuin menee järki?

Todetaan tämä empiirisesti. Tai ehkä ei. Jospa vain suhtaudutaan tyynesti ja rauhallisesti (eipäs virnuilla siellä) ja tarkistetaan, tarkistetaan, tarkistetaan. Russia, Russia, Russia. 951-sejase- eiku ilman välejä ja viivoja. Saamari. Kaveri ei kuulemma kestä tätä selvin päin, ja kännissä siltä sekoaa sormet. En ihmettele. Pelkkä kahvi saa ihmisen myrkytystilaan.

Se on kääntäjän leipä lujassa, niin kuin ehkä olette kuulleetkin. Joka sentti merkitsee. Yksikin sentti per lainauskerta saattaa pelastaa jonkun kääntäjän näkkileivän. Sen ilman muuta tiedättekin, että käännetyt kirjat ovat suorastaan kahteen kertaan ajateltuja: ensin ne ajattelee kirjailija ulkomaankieleksi ja sitten suomentaja suomeksi. Kirjat kun eivät käännähdä itsestään, vaan välille tarvitaan ihmisajatuksen voimaa.

No niin. Siis tämän dekkarin eri painokset... olivatko tuossa nyt kaikki? Miten antologiat merkitään? Montako kääntäjää oli tässä käsikirjassa? Jos on osa omaa tekstiä ja osa käännettyä, mikä rooli silloin ruksataan?  Ja niin edelleen. 


.

Asennetta Mariankadulla

Mariankadulla oli lunta puolisääreen, eikä tuisku osoittanut laantumisen merkkejä. Pieni kinttupolku polveli  jalkakäytävällä, ja sitä oli kuljettava niin kuin kinttupolulla kuljetaan: jonossa ja samaan tahtiin. 

Edelläni käveli vanha, pitkä mies. Hiukan ontui kulkiessaan. Miehellä oli kankaisessa ostoskassissa jotain kevyttä, pientä kannettavaa. Satutin vauhtini hänen mukaansa ja odotin sopivaa levennystä, jossa voisin kurvata hänen ohitseen.

Seuraava kadunkulma oli aurattu. Joudutin askeliani ja ohitin miehen. Hän oli vanhempi kuin takaapäin näytti, mutta ryhdikkäämpi.  Mutta luuletteko, että hän puuskutti rinteessä  ja kiristeli hampaitaan kinoksissa, joissa ei ollut nähty hiekanmuruja pitkiin aikoihin?  Ehei. Hän vihelteli.


.

Kivi

Miten niin arvokas voi mennä noin halpaan? Itsensä kieltäminen ei voi tarkoittaa sitä, että joku toinen tulee ja määrittelee.

Sydämeni päällä on kivi.


.

Sydämen päällä

Välillä on niin kiire, ettei ehdi varistakaan sanoa kuin linnuksi. Silti ehtii muistaa niitä, joita muistaisi muutenkin, niitä jotka ovat sydämen päällä.
Tuota ilmaisua olen kuullut vanhojen uskovaisten käyttävän. En muista enää, mitä suuntausta he mahtoivat edustaa. Mutta pidän siitä, miltä se kuulostaa:  sydämen päällä. Ei pohjalla eikä alla vaan päällimmäisenä, hellästi kannateltuina.

On hyvä olla sydämen päällä.


.