Hyvää uutta vuotta!

Täällä meillä päin posahtelevat parhaillaan raketit ja erilaiset paukut. Nuoriso ei tuota pettymystä, mikä on hyvä. Olisi kamalaa, jos niistä tulisi keski-ikäisiä ennen aikojaan! Tällainen varhaismuori tekee lähtöä Senaatintorille juhlistamaan designvuoden alkamista. Eikä edes tarvitse turata niin paljon villahousuja ylle kuin viime talvena, joten kevyemmin vaihtuu vuosi.

Takavuosina, kun lapset  -- ja tulot -- olivat pieniä, minulla oli tapana leipoa pullaa uudenvuodenyönä. Ei se nyt ihan taika ollut, mutta läheltä liippasi. Se oli jonkinlainen merkki uskosta siihen, että myös tulevana vuonna riittää niin leipää kuin pullaakin vaikka muille jakaa. Kun kaikki talon lapset pyörivät pihalla raketteja ihailemassa ja  pullan tuoksu levisi rapussa, myös muiden lapset kuin omat kävivät hakemassa pullaa meiltä. Eikä loppunut kesken.

En viitsi ketään vaivata katsauksella kuluneeseen vuoteeni. Paljon hyvää tapahtui, samoin jotain inhottavaa. Eli aika normaali vuosi siis. Ihmissuhteissa tapahtui ehkä eniten, ja pääasiassa hyvää. Yhä enemmän iloitsen rakkaista ihmisistä, joita olen kohdannut.  Muutamia turhia tuttavia karsin pois joulukorttilistalta, ja se oli vapauttavaa.  On hyvä unohtaa se, mikä edustaa menneisyyden synkkää painolastia elämässä, ja suuntautua tulevaa kohti. 

Nyt toivotan sinulle oikein siunattua ja kaikkea hyvää sisältävää vuotta 2012! Iloitse kainostelematta siitä hyvästä mitä kohtaat ja puske läpi vaikeakulkuisestakin maastosta. Elämä on annettu elettäväksi, elä siis ja rakasta, ja anna hyvien ominaisuuksiesi kasvaa ja voittaa.


.

Valon paluu

Kesällä nautin lehtipuiden viileästä varjosta. Varsinkin viime kesän helteillä. Sitten puut luopuivat lehdistään. Ankeaa, joku sanoi. Minusta ei. Näin jäi valolle tilaa tulla.

Minä pidän syksystä, sen kirpeistä ja kuulaista päivistä, jolloin valo taas virtaa vapaasti paljaiden puiden lomasta. Pidän myös tuulista, jotka riipivät loputkin lehdet puista ja antavat silmuille tilaa. Haluan muistaa, että ensi kesän lehdet ovat jo silmuina odottamassa.

Pidän myös talvesta, sinisestä hämärästä, jopa mustasta maasta, joka sekin odottaa. Se kätkee syliinsä tulevan kesän vihreyden, se sisältää lupauksen. Talvimyrskyissä muistan, että ihmisiä tässä vain ollaan ja ettei se mitään, että luonnonvoimat ovat vahvemmat. Ainahan ne ovat olleet. Kannattaa kuitenkin hakeutua suojaan, kunnes pahin on ohi.

Nyt alkaa taas valon paluu. Päivä pitenee, vaikka kukonaskelen verran mutta pitenee. Avaa valolle mielesi sisimmät komerot, päästä niistä synkät ajatukset häipymään myrskytuulen mukaan. Valo tuo tullessaan uusia, valoisia ajatuksia. Ne kantavat taas huomiseen.



.

Silmälihakset maitohapoilla

Lukeminen on kivaa. Se on myös hyvä harrastus ja sivistävää. Varsinkin jouluna pitää olla aikaa lukea, siksi tärkein lahja on joulukirja.

Nyt on minun jouluni vaarassa. Silmälihakset ovat paljosta lukemisesta maitohapoilla (Vantaalla on todella hyvä kirjasto, nähkääs). Ovat ne, ettekö usko?  Jos kulmakarvojen alle muodostuu kipeitä pahkuroita, se on alkua. Sen jälkeen kaikki silmiä ympäröivät lihakset ovat paukamilla, enkä edes uskalla ajatella, mikä on seuraava vaihe.

Tänään luin vain Hesarin ja senkin hotkaisemalla. Pidän lukemispaastoa pari päivää, niin voin sitten uppoutua lahjakirjaani, kunhan Pukki sen tuo. Kuulemma tuo, siis kirjan. Saisi tuoda myös konjakkia ja maasdammeria, mutta epäilen ettei se tuo niitä.  Kahvipuolen olen itse varmistanut, joten eipä tässä hätää.

Toivotan kaikille hyviä lukuhetkiä. Jos silmät eivät enää käänny päässä vaivattomasti, hierotte kevyesti pahkurat auki ja suuntaatte katseenne välillä kaukaisuuteen, vaikka ensi kevääseen. Turvotuksen laskemiseen voi jokainen itse keksiä keinot. Lisäksi pidätte huolen, että huoneen valaistus on riittävä.
- Ai luette sängyssä, vai? No, sitten otsalamppua kehiin, Biltemasta kuulemma saa laadukkaita.  Aina löytyy luova vaihtoehto.

Lukemisiin!


.