torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Suviseuroissa

Kävin parisen viikkoa sitten Suviseuroissa. Olen käynyt niissä ennenkin, jos ne sattuvat olemaan täällä etelässä. Minusta seuroissa on sellainen tunnelma kuin olisi taivaassa: koko lentokenttä ympäristöineen kuhisee uskonhenkisiä ihmisiä, aikuisia, lapsia ja vanhuksiakin. Lähes lukematon lauma ihmisiä joko istuu sanan kuulossa tai puuhailee arkisia puuhiaan.
   Joka paikkaan kuuluvat puheet ja laulut, ja ennen kaikkea joka puolella kaikuvat synninpäästösanat. Olen ajatellut, että sellaista voisi taivaassa olla. Että ihmisen teoista riippumatta Jumalan armo on voimassa, että siinä voi levätä ja saada voimansa siitä. 

Minua on aina pidetty hyvin Suviseuroissa, vaikka en kuulu lestadiolaiseen liikkeeseen. En voi sanoa pahaa sanaa siitä joukosta. Minua miellyttää se, että heidän periaatteensa ovat selvästi määritellyt. Niihin voi sitten joko yhtyä tai voi ajatella toisin. Olen kokenut siellä yhteyttä monien vieressä istuneiden kanssa, ja luotan hengellisiin hoksottimiini. On nimittäin sellaisiakin joukkoja, joissa mieleni on rauhaton. Sellaisiin yhteisöihin en enää haaskaa aikaa.

Yhdessä tilaisuudessa seurasin avioparia, joiden luona joukko lapsia piipahteli muita ihmisiä häiritsemättä asioitaan toimittamassa. Äiti kuunteli puhetta ja isä piti sylissään vähän toisella vuodella olevaa, nukkuvaa lasta. Väsymys näkyi isän kasvoilla, mutta hän ei näyttänyt kärsimättömältä eikä tympääntyneeltä, väsyneeltä vain. Tuli mieleen toinen isä, jonka sairas lapsi valitti unissaan. Tämä henkilö tokaisi: "Tuokin piru se tuossa vinkuu." Hänen isyytensä ei ulottunut genitaaleja pidemmälle. Lienee selvääkin selvempää, ettei hän ollut varsin uskonhenkinen.

Luojan kiitos, saan olla maallikko eikä minun tarvitse arvioida teologisia kysymyksiä. Käytöstä voin sen sijaan arvioida. Lestadiolaisissa kodeissa opetetaan lapsille käytöstapoja.  Hyvät tavat olisi pitänyt opettaa kotona myös muutamalle vierailevalle tähdelle, etteivät he olisi tulleet väärällä asenteella käyttämään puheenvuorojaan. Onneksi piispa Irja Askola tiesi, miten kutsuvieraana ollaan. Hän ei taaskaan tuottanut pettymystä.

Jäi taas paljon ajateltavaa näiden seurojen jälkeen.


.