Venus ja minä

Venus nousee aamutaivaalle aamuyöstä. Minäkin nousen. En taivaalle, mutta nousen. Kertaakaan en ole vielä huokaissut, että kunpa ei tarvitsisi. Saturnus on valvonut kanssani puoliyön aikaan; nyt on toinen aika ja toinen planeetta. :-)

Joku valittaa tätä sydäntalven pimeyttä. Minä en. Minusta on upeaa, että tähdet näkyvät nyt kirkkaina, melkein valaisevat. Kun ajan pitkin pimeää tietä ja Venus saattelee koko matkan kirkkaana sädehtien, en voisi kuvitella parempaa saattajaa.

Vuoden pimeintä viikkoa valaisee kirkas kointähti, Kristuksen vertauskuva.* Ei ollenkaan huonoa seuraa.


*Niin siis Luciferia on tähän soppaan turha sotkea, olen ottanut asiasta selvää. Ihan oikeilta kirjanoppineilta. ;-)

.

Kaukainen rakkaus

Livautan levyn soittimeen ja suljen silmät. En pystynyt konsertissakaan istumaan silmät auki, en pystynyt ottamaan vastaan enää visuaalisia virikkeitä. Tämä on se konsertti.

Koen taas sen saman sisintä ruokkivan musiikin virtaavan ylitseni, lävitseni. Vastaavan kysymyksiin, joiten en edes osannut kysyä, avaavan uusia maailmoita.

Olin siinä konsertissa, jossa tämä äänitettiin. Kun tulin ulos sieltä, kyselin vain mielessäni, tarvitsenko enää koskaan mitään muuta sävellystä, muuta konserttia, mitään muuta. Nyt kokemus uusiutuu lähes yhtä kokonaisena.

Kuinka vajavaisia sanat ovatkaan. On pakko myöntää tämä, vaikka sanat ovatkin kiehtovia ja vaikka myös niillä voi koskettaa ihmisen sisintä. Sanat ovat työni ja virkistykseni, mutta silti ne ne eivät yllä tähän.

Kuuntelen ja uudistun.

Kysymys ei ole siis kenestäkään "hänestä", vaan Kaija Saariahon sävellyksestä Kaukainen rakkaus. :-D
.
.
.

Ihana maa

Vapaa, ihana Suomi, vaikka tuuli tuo vettä vaakasuoraan ja sateenvarjot kääntyvät nurin.
Vapaa, ihana Suomi, jo 90 vuotta.

Ekumeeninen jumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa oli juhlallinen niin kuin pitikin. Siihen osallistuminen oli minun itsenäisyyspäiväjuhlani. Sen jälkeen tapasin vanhan ystäväni ja hän keitti minulle kirkkokahvit. Ehdin vielä kotiin sytyttämään kynttilät ikkunoille.

Juhlan kunniaksi olin ostanut pienen palan ranskalaista valkohomejuustoa. Nautin sen (ranskalaisen) konjakin kera. Mitä? No, minulla on omituiset makuhermot, se kuuluu pakettiin. :-D Ja tietenkin katsoin presidentin vieraat, ihanat puvut ja kauniit, huolitellut ihmiset. Samalla nautin hyvää kahvia ja amerikkalaisia pastilleja.

Ja se on mainittava, että sain kirkkoon autokyydin ja oikein varusmieskuljettajan *wirn* kun poikani oli ollut aamulla kunniavartiossa ja tuli niissä varustuksissa kuskiksi. On se kuulkaa hyvä poika. Tuskin olisin taksia saanutkaan, epäilen etten olisi.

En olisi kaivannut sambakulkueita enkä kansanpippaloita kauppatorilla. Meikäläinen suomalainen naisihminen viettää riehaa just näin. :-D

Kaiken pohjalastina on kuitenkin syvä kiitollisuus itsenäisestä kotimaasta. Siunaan mielessäni niitä, jotka ovat tämän vapauden meille ansainneet, samoin kuin niitä, jotka tekevät työtä maamme hyväksi, hoitavat yhteisiä asioitamme.

Tämä on hyvä maa, sopiva meille suomalaisille.
.
.
.

Mikä on tärkeää

Läheinen omainen oli muutaman sekunnin päässä varmasta kuolemasta. Kuin ihmeen kaupalla hän selviytyi, ehti väistää, sai vielä aikaa.

Kuinka haavoittumattomia me uskomme olevamme, kuinka suojassa. Uusi tekniikka, turvalaitteet ja autojen törmäystyynyt luovat illuusion koskemattomuudesta, lähes kuolemattomuudesta. Kunnes.

Viime vuonna tähän aikaan tämän omaiseni ystävä, nuori äiti, kuoli moottoritiellä ilman omaa syytään. Olimme lohduttomia hänen vuokseen. Nyt oli vähällä, ettemme olisi olleet taas. Sitäkin lohduttomampia. Mutta Jumala varjeli. Vielä ei ollut aika.

En ole koskaan ollut omaisuuskeskeinen enkä tavoitellut rikastumista. En mainettakaan enkä valtaa. Ja taas ajattelen, että nuo kaikki ovat aika tyhjänpäiviäisiä asioita, muuttuvia, häviäviä, kaikki omanlaisensa inflaation syötävissä.

Ihmiset ovat tärkeitä. Ja rakkaus on, ja lempeys, ja ystävälliset sanat ja teot. Hellyys on, ja kiintymys ja yhteenkuuluvuus.

Taas saimme tämän päivän. Kuinka toivommekaan, että saamme huomisenkin ja ensi viikon ja vielä enemmän. Lahjaksi, sillä kukaan ei voi lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa.
.
.
.