Päivän syvällinen pohdinta

Mitenköhän elämänpiiriini on osunut näin mukavia, lämpimiä, sydämellisiä, ystävällisiä ja hauskoja ihmisiä? Ja lisäksi vielä kivoja, luovia, innostuneita ja innostavia. Aika vähän on enää törppöjä. (Sinänsä sanana kyllä hauska, vaikka tarkoittaakin törppöä. Loistavaa ja syvällistä, ihan tässä omakin henki salpaantuu. Olisi varmaan kannattanut ottaa filosofia sivuaineeksi.)


.

Bellatrix ja Orionin vyö

Tähdet loistavat edelleen. Aamuyöstä, osapuilleen Hesarin ja Höblän jälkeen, ajoin Sipoon ja Porvoon rajalle kiikaroimaan tähtiä. Yöt näyttävät kääntyvän kylmemmiksi; hengitys höyrysi sekä lähtiessä että palatessa. Siitä tällainen elämänmuoto on just sopiva minulle, että voin elää myös yöllä: iltayö menee töiden ja erilaisten kirjallisten projektien parissa, ja aamuyöllä voi tähytä tähtiin. Voin tietysti myös nukkua - ja joinakin öinä nukunkin :) - mutta vapaus on elämän laatua.

Tänä yönä ehdin juuri nähdä, kuinka Sirius nousi taivaanrannan takaa. Orionin vyö erottui hyvin,  Bellatrix samoin, kun opin löytämään sen. Edelleen tähtien miljardit ja miljoonat vuodet huikaisevat. Harry Potterin kummisedälle Siriukselle taisi Bellatrix käydä hengen päälle, mutta nämä nimikaimat vain jatkavat vaellustaan. Niin kuin taivaallinen lemmikkieläimeni Jäniskin.

Nyt kulautan aamukahvit ja rapistelen vähän oikeaa paperilehteä. Elämä maistuu elämälle!

.

Ikuiset tähdet

Resuiset pilvet päästävät välillä tähdet välkähtämään harsojensa lomasta. Capella loistaa kirkkaana keskitaivaalla ja sen vieressä Perseuksen tähtirykelmä. Olen näkevinäni vähän kauempana yhden tähden hohtavan punertavana, ennen kuin pilvet peittävät sen. Kun avaan tähtikartan, huomaan, että se saattoi olla Mars, siis oikeastaan planeetta, mutta täältä kiikarin päästä se näyttää samanlaiselta kuin muutkin taivaan valot. Tähti kuin tähti, minulla on varaa olla epätieteellinen. :) Castoria ja Polluxia en ehdi havaita, mutta siellä ne jossain ovat Marsin tietämillä.

100 miljoonaa vuotta, 12 miljardia vuotta ihmisen sataan vuoteen verrattuna... vaikuttavat riittävän ikuisilta. Ehkä joskus taivaat kääritään kokoon ja tähdet vaihtuvat toisiksi, mutta sitä odotellessa - tähdet ovat ikuisia.

Jos joskus pääsen taivaaseen, toivon saavani katsella sikäläisestä tallennusjärjestemästä maailman luomisen. Miten se oikein tapahtui, kun Jumala sanoi "tulkoon valo" ja valo tuli? Tai kun taivaan valot luotiin: tähdet, sikermät, sumut ja rykelmät, kuut ja auringot - loppumattomiin? Ei Linnunradassa ole mitäään vikaa, mutta sitten kun aika ei tule esteeksi, olisi kiinnostavaa katsella vähän laajempia kokonaisuuksia.

Ihmisen ajallisuus on arvoituksellista. Sitä jää pohtimaan, kun joku siirtyy rajan yli ajasta pois. Sekin tulee olemaan kiinnostavaa nähdä - jos siis pääsen taivaaseen - miten nämä aikaan ankkuroituvat ilmaukset näyttäytyvät ajattomuudessa. Oikeastaan olisi hyvä, jos oma ankkuri olisi ajan ulkopuolella. Ei tuntisi olevansa niin väliaikainen.



.

Luonto verhoutuu suruun

Huomenna on hautajaiset. Jo tänään luonto on verhoutunut hiljaiseen suruun. Tuuli on tyyntynyt, puut eivät värähdäkään, harmaat pilvet lepäävät melkein liikkumattomina seudun yllä. Luontokin kunnioittaa lähtenyttä ja omaisten surua ja kaipausta.

Myös me tuttavat, työtoverit ja ystävät tunnemme jäähyväiset sydämessämme. Hän, joka noudettiin pois, on mennyt. Saatamme häntä vielä tämän viimeisen etapin verran ja luotamme siunaten hänet Jumalansa käsiin.

Lukemattomat hyvät sanat jäävät kaikumaan mieleemme, lukemattomat rakkaudelliset teot ovat muokanneet monen elämää. Ne kantavat hyvää satoa, ja me muistamme ne kaikki.

Vaellus on päättynyt näkemiseen.


.

Päivän lause

Tänään kuultua:
"Nöyryyttäminen ei vaadi sivistystä. Se ei vaadi kuin raakuutta ja vähän mielikuvitusta sekä empatiakyvyn puuttumista."

Sic!   Eli "Just nii!"  lyseon persoonallisen ja ikuisesti mieleemme jääneen latinanopettajan VJ:n  mukaan. Kyllä hän päämme pyöräytti niin perusteellisesti, että yksi meistä lähti jopa opiskelemaan latinaa yliopistoon. Tuo yksilö on ainoa hanhi (anser) laumastamme, jonka olen kuullut kiristelevän hampaitaan latinalle. Me muut emme kiristele.
.
.

Omenoita

Pitkänpuoleisen kokouksen jälkeen oli ihanaa avata kodin ovi ja tuntea suloinen omenoiden tuoksu. Joskus ystävyys voi tuoksua omenoilta.

Jos en olisi lähestulkoon tapettu mato, kirjoittaisin siitä enemmänkin. Nyt vain jauhan valkeaa kuulasta ja valmistaudun henkisesti menemään suihkuun. :) Kun ajatus on kypsä, synnyttää se teon, tai miten se nyt menikään.

Olen tänään tehnyt taas uusia asioita. Tein eilenkin. Sellaista mitä en ole vielä ennen tehnyt. Ihan laillisia asioita, mullistavia. Ja aamuyöllä heräsin ihailemaan aamutaivaalla loistavaa Venusta.


.