Ikuiset tähdet

Resuiset pilvet päästävät välillä tähdet välkähtämään harsojensa lomasta. Capella loistaa kirkkaana keskitaivaalla ja sen vieressä Perseuksen tähtirykelmä. Olen näkevinäni vähän kauempana yhden tähden hohtavan punertavana, ennen kuin pilvet peittävät sen. Kun avaan tähtikartan, huomaan, että se saattoi olla Mars, siis oikeastaan planeetta, mutta täältä kiikarin päästä se näyttää samanlaiselta kuin muutkin taivaan valot. Tähti kuin tähti, minulla on varaa olla epätieteellinen. :) Castoria ja Polluxia en ehdi havaita, mutta siellä ne jossain ovat Marsin tietämillä.

100 miljoonaa vuotta, 12 miljardia vuotta ihmisen sataan vuoteen verrattuna... vaikuttavat riittävän ikuisilta. Ehkä joskus taivaat kääritään kokoon ja tähdet vaihtuvat toisiksi, mutta sitä odotellessa - tähdet ovat ikuisia.

Jos joskus pääsen taivaaseen, toivon saavani katsella sikäläisestä tallennusjärjestemästä maailman luomisen. Miten se oikein tapahtui, kun Jumala sanoi "tulkoon valo" ja valo tuli? Tai kun taivaan valot luotiin: tähdet, sikermät, sumut ja rykelmät, kuut ja auringot - loppumattomiin? Ei Linnunradassa ole mitäään vikaa, mutta sitten kun aika ei tule esteeksi, olisi kiinnostavaa katsella vähän laajempia kokonaisuuksia.

Ihmisen ajallisuus on arvoituksellista. Sitä jää pohtimaan, kun joku siirtyy rajan yli ajasta pois. Sekin tulee olemaan kiinnostavaa nähdä - jos siis pääsen taivaaseen - miten nämä aikaan ankkuroituvat ilmaukset näyttäytyvät ajattomuudessa. Oikeastaan olisi hyvä, jos oma ankkuri olisi ajan ulkopuolella. Ei tuntisi olevansa niin väliaikainen.



.