Pörinää

Drän-drännn! Prööh-prot-prot-prot-prot.
Jos tunnistat äänen, otan osaa. Pakoputki rikki, vai? Tiedän. Ihan siis poikki, vai? Niinpä. Siideripurkilla paikattu? Ymmärrän. Metalli ei ole ikuista, ei edes teräs.

Kuinka noloa onkaan pöristellä kotiin autolla, jolla ei uskalla ajaa Honkanummen ohi, ihan varmuuden vuoksi. Ja kun pitää turauttaa sillä vielä korjaamollekin. Oh-hoh sentään...

Mikähän siinä onkin, että autossa kaikki menee rikki aina silloin, kun ollaan kylässä, kaukana, on sunnuntai ja kotiin on tultava, kun maanantai on täynnä sovittuja tapaamisia. Näin tapahtuu siis ainakin silloin, kun viasta aiheutuu kovaa ääntä.

Kun siis metelöin kotia kohti halki yön hiljaisuuden - nelosella kun ajaa ja vähällä kaasulla, meluhaitta on pienin, siis ihan vihjeeksi *- päätin että viheltelen vain. Vielä ehdin surra ja vääntää tippaa, kun korjaamon lasku tulee, ajattelin.

Mutta kaikki päättyi paremmin kuin arvasinkaan. Oma poika osasi vaihtaa sen pakoputken. Ja myös teki niin, ruokapalkalla. On se vaan aika hyvä poika, kuulkaas.

=====
* Varoitan vielä, että auton alta kuuluu tajun metakka kiihdyttäessä, ennen kuin voi ajaa nelosella. :-D Ettei tule yllätyksenä, meinaan.
.
.
.

Yhteyttä kokemassa

Kylläpä rukouspiirissä tulee virkeäksi. Oletteko huomanneet?

Eilenkin meni vähän myöhään. Rymysin kotiin pikkutunneilla, *köh*ja vielä nakkikioskin kautta. Enpä muista, milloin olisin viimeksi nauttinut lihapiirakan kahdella nakilla yölliseen aikaan. :-D Tosi kauan siitä on, sen sanon.

Pitkän aikaa olin jo kysellyt Herraltani, eikö hän sattuisi tietämään mitään sellaista rukouspiiriä, joka sopisi minulle. Moneen kertaan yritimme yhden hyvän kaverini kanssa aloittaakin, mutta aina tuli jotain ja hanke lässähti. Sitten viimein, hassun väärinkäsityksen vuoksi, ajauduin - tai sanotaanko että minut johdatettiin - tähän piiriin. Tunsin vanhoissa luissani, että tämä se voisi olla.

Yksinäinen puu ei oikein pala, senhän me tiedämme. Yhteys muihin kristittyihin on annettu meille virkistykseksemme. Jos on Kristuksen ruumissta kysymys, siinä ei ole irtoripsiä. Yhteys on se juttu, U C.

Niin että oletteko siis huomanneet rukarin virkistävän vaikutuksen? Ai ette, vai? Kannattaisi kokeilla. Kysykää omasta seurakunnastanne, missä siellä rukouspiirit kokoontuvat. Teillä on oikeus rukouspiiriin. Vaatikaa sitä!
.
.
.

Projektin jälkeinen väsymys

Merkillistä, miten paljon ihminen voi nukkua! Mitä nyt välillä käy vähän valveen puolella ja taas - unten maille.

Kun pitkä käännösprojekti tai muu työrupeama on meneillään, suorituskyky ihmeen tavoin kasvaa, unen tarve vähenee, vauhti paranee loppua kohti. Kahvia kyllä kuluu entiseen malliin, tai ehkä vähän vähemmän sitäkin. Sitten työ valmistuu - ja kops! Toivottavasti pää osuu tyynyyn, ettei tule kuhmuja. : o)

Viime torstaita vasten yöllä sain työn lähtemään lankoja pitkin. Vähän aikaa pyörin kuin - noh, valitkaa nyt mieleisenne sanonta - ja sitten valahtivat viimeisetkin voimat jalkapohjien kautta maan rakoon.
Ja taas tuli tunne, että ikinä en enää palaudu entiselleni. Loppuikäni laahustan kuin haamu keskipäivän auringossa. Tältä tuntuu joka kerran. Ja aina elvyn siitä.

Tänään tuli jo sellainen olo, että en saa aikaani kulumaan. o_O
Rupesin suunnittelemaan, minkä homman kimppuun kävisin. Ehkä annan joulun ensin tulla ja mennä. Kerrankin rauhassa. Senkin voin siis tänä vuonna kokea. Ei pöllömpää!
.
.
.

Kauhistus kirjahyllyssä =)

"Mikä sinulla on tuossa hyllyssä?" huudahti Vieras.
Käännyin katsomaan, mutta en huomannut hyllyn reunalla kuollutta rottaa, supinraatoa, räkäistä nenäliinaa tai syöpäläistä. Oikein alkoi hirvittää. Mitä siellä ihan tosissaan oli? Menin tutkimaan asiaa lähemmin, mutta minun silmääni ei osunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

"Öööö... tota, kirjoja nyt ainakin", sanoin epäröiden.
"Niin mutta millaisia kirjoja!" Vieras sanoi silmät tapillaan.
Herran pieksut, ajattelin, mistä se nyt puhuu? "Seksiäkös löysit?" kysyin kuitenkin varmuuden vuoksi.
"Vai seksiä! Sitä tässä nyt puuttuukin", Vieras närkästyi. Ahaa, minä ajattelin (ja virnistin vähän, ihan vähän vain ;-D). "Mutta mitä tällaisilla kirjoilla on tekemistä uskovaisen ihmisen hyllyssä? Minä vain kysyn."

Nyt alkoi minuakin kiinnostaa ihan toden perästä. Oikea oppini näytti olevan puntarissa. Vähän alkoi naurattaa, mutta samalla myös nousi verenpaine. "No näytähän nyt, mitä kauheuksia siellä on", sanoin. Hirveän kohteliaasti, kuulkaas. Anokaa minulle mitali :-)
Käsi vapisten Vieras osoitti Suurta kirosanakirjaa ja Solvaussanakirjaa. "Oikeinko sinun pitää kirjasta opetella... tuollaista?"

Olen kuulkaa todellinen itsehillinnän mestari. Torvisoittoa minulle! :-D
Purin poskeani, etten olisi räjähtänyt nauramaan. Aikani pureskeltuani sain selitetyksi, että kääntäjä tarvitsee kaikenlaisia sanakirjoja, tuollaisiakin. Seksisanakirjaa Vieras ei ollut huomannut, kun se oli työpöydällä Vantaan Laurin alla.

"Hyvä luoja, millä sinäkin joudut leipäsi tienaamaan!" Vieras pahoitteli nyt jo säälivästi. "Etkö voisi hommata itsellesi jotain työtä ja jättää nämä tämmöiset?"
Kerrankin jäin sanattomaksi. Mykistyin ihan oikeasti. Sitten sanoin: "Enpä taida, kun on apurahahakemuskin sisällä." Vieras uskoi, että se tarkoitti toimeentulotukea. \o/ En oikaissut hänen käsitystään, keitin kahvit ja luotsasin hänet pihalle.

Seuraavan kerran, kun hän on tulossa kylään, minulle sattuu juuri samaan aikaan tikkakisat. Et sori ja silleen.
.
.
.

Jätä hyvä jälki

Joko luulitte, että niin siinä kävi: nyt se söi sen viimeisen voileipänsä? :-)
Ehei, ei sinne päinkään!

Tapasin sitten kivoja ihmisiä viikonlopun aikana, kuulkaas! Vieläkin on suu hyvänmakuinen, kun sai haastella heidän kanssaan. Näiden mukavien tapaamisten päälle tätäkin viikkoa on hauskempi alkaa. Sillä on nimittäin merkitystä, millaisen jäljen jätämme, kun olemme tekemisissä toisten ihmisten kanssa. No, kyllähän te sen tiesittekin, kunhan vain ajattelin ääneen. ;-)

Hyvää työviikkoa nyt kaikille, tasapuolisesti! Ihan siunausta tahdon toivottaa työmme ylle, että meistä jäävä jälki olisi iloksi niille, joita se koskettaa.

Jätetään hyvä jälki!
.
.
.

Kielletty hedelmä

Otan sen pussista ja nuuhkin. Aah! Sivelen hitain vedoin sille voita.

Otan hitaasti sen toisen esiin ja kuorin kiirehtimättä, aikaa on. Otan leikkurin ja painan. Kauniisti se viipaloituukin. Niin pitikin. Ladon viipaleet voin päälle. Aah uudelleen.

Ja sitten vielä kaiken kruunu! Saatan jo tuntea viettelevän maun kielelläni. Hmmm... Nostan purkin pöydälle, sorkin esiin isoja kimpaleita, mätkäytän ne viipaleiden päälle ja leikkaan nopein liikkein ruohosipulia koristeeksi. Koko komeus lautaselle ja sitten hetki odotetaan.

Kaadan kuppiin tuoretta, tuoksuvaa kahvia ja lusikoin sekaan sokeria. Tänään ei vähä mitään. :-D

Nostan kupin ja lautasen tarjottimelle ja vetäydyn nauttimaan syntistä iltapalaani. Liian myöhään, liikaa rasvaa, liikaa suolaa, liikaa kolesterolia, kaloreita ja sokeria. Liikaa makua elämään - lieneekö ihan syntiä? Ja lisäksi kahvi vielä nostaa verenpainetta. Soo-soo, vai mitä? ;-)

Nautinnollista uhkapeliä, kuulkaas! Viekö tämä silli-muna-voi-ruohosipulileipä vähän ennen puolta yötä kahvin kera nautittuna nyt minulta hengen? Älkääs nyt sentään. Uskotte varmaan myös joulupukkiin?

Päivityksiä

Voe tokkiinsa, vanhat tiedot!

Kävin lisäämässä linkkilistaan Suomen Kääntäjien ja tulkkien liiton. Samalla tarkistin siellä olleet omat tietoni. Hellou! Vaativat välitöntä päivitystä! Nimeäni ei siis ole siellä nyt, vaan uusia referenssejä laaditaan. Hetkinen vain. :-D

Olen huomannut, että kääntäjän - tai suomentajan - ammatista tiedetään aika vähän. Kuka tahansa saattaa ilmoittaa olevansa "kääntäjä" vaikkei kääntäjäpiireissä hänestä ole koskaan kuultukaan.
Monenlaisia outoja käsityksiä onkin tullut vastaan siitä, kuka on kääntäjä ja mitä se semmoinen tekee. Siksi suosittelen tuon linkin taakse kurkistamista. Saatan lisätä linkeiksi muutaman kollegan kotisivutkin, kunhan ensin ehdin paneutua asiaan ja kysyä heiltä luvan.

Mutta oikein pelkistetysti sanottuna tämä on Taiteen keskustomikunnan tunnustama taiteen alan ammatti, jota mm. tuetaan taiteilija-apurahoilla. - Ja jolla ei rikastu, paitsi henkisesti. :o)
Minun aluettani ovat kaunokirjalliset suomennokset, joskin olen myös kääntänyt asiatekstejä, mutta en esim. asiakirjoja, joita varten on olemassa viralliset kääntäjät. Minä en siis lyö leimaa käännösteni alle, mutta nimelläni kyllä vastaan työni jäljestä.

Tämä on mielenkiintoinen, haastava ammatti, johon ei pidä syöksyä päätä pahkaa. Mutta joka tähän ryhtyy - ja tämän leikin kestää - tuskin katuu valintaansa. Käännöstyön myötä joutuu esimerkiksi selvittämään mitä merkillisimpiin asioihin liittyviä taustatietoja, joita ei olisi tullut koskaan selvittäneeksi ja jotka jäävät sitten omaan tietopankkiin. Ei yhtään hassumpaa!


Tulen mielelläni kertomaan kääntäjän työstä, lähinnä kirjallisuuden kääntäjän näkökulmasta, jos jossakin sellaista toivotaan. Tämä tila ei riitä asian perinpohjaiseen esittelyyn.
.
.
.

Ilosanomaa suun täydeltä

Raks sanoi hammas ja katkesi. Voi elämä, tämä se nyt vielä puuttuikin! Illalla menoa - miten minä nyt mihinkään tällä suulla lähden?

Hetken pyörittelen ajatusta mielessäni ja hätäilen. Sitten mieleeni tulee kuin pilven päältä pudotettuna hammaslääkäriasema, jossa eräs ystäväni käy. Minä myös, ajattelen ja soitan sinne - ja katso: peruutusaikoja on tälle päivälle kaksi, joista jälkimmäiseen ehdin.
Ja katso vielä toisen kerran: tämä aika sattuu olemaan sellaiselle hammaslääkärille, jonka hoidossa pelkuritkaan eivät pelkää. o_O

Ja vielä samana iltapäivänä kävelen ulos lääkäriasemalta korjattu hammas suussa, ja itse asiassa toinenkin tuli siinä samalla laitetuksi.

Ai että mikäs se nyt niin naurattaa? \o/ Tämä se on ilosanomaa, kuulkaas - ihan suun täydeltä. ;-D
.
.
.

Hakunilantietä edestakaisin

Kun 31 vuotta sitten muutimme Hakunilaan, viihtymisestä ei voinut juuri puhua. Muutama talo törrötti kaljun Hakunilantien varrella, jota reunustivat hennot puun taimet. Hurjat tuulet pyyhkivät yli mäen. Kylmä ja viimainen paikka, ajattelin. Ei olisi sittenkään pitänyt muuttaa.

Apteekki oli yhden mäen rinteessä, posti toisen. Jalkalihakset saivat kyytiä, jos jotain asioita piti toimittaa - lastenvaunuja lykkien. Kirkko sentään oli, ja pian saatiin kirjasto. Hmm... ajattelin, ehkä tätä muutaman vuoden kestää. Ja onhan täältä sentään hyvät yhteydet Helsinkiin.


Lasten kasvaessa Hakunila alkoi näyttää valoisampia puolia. Oli kirkon kerhot, turvalliset koulumatkat, turvallinen leikkiympäristö. Luokkatoimikunnat antoivat vanhemmillekin puuhaa (terveisiä vain :-D) Kirkolla sai Sanaa ja sakramentteja, ja eri ryhmien uskovaisilla oli harvinaisen hyvä sopu keskenään. Lasten takia en voi tehdä suuria muutoksia, ajattelin. Ei tämä ihan sietämätöntä ole.

Sitten tulivat Hakunilan levottomat vuodet. Silloin olin kiitollinen, että lasten kaveripiiri ja harrastukset olivat Helsingissä (ne siunatut hyvät yhteydet) Monet muuttivat pois, vain me sitkeät sissit jäimme. =) Enää vähän aikaa, ja olen kouluttanut kaikki lapset ammattiin, ajattelin. Sitten nostan kytkintä.

Mutta täällä sitä vain ollaan! :-) Raitilla tapaa tuttuja, ja kuulumisia vaihdetaan. Kirkolla jaetaan edelleen Sanaa ja sakramentteja, ja Helsinkiin pääsee aina vain nopeammin.

Kukapa tietää, ketkä jäävät tänne odottamaan paikkaa palvelutalosta, ketkä etsiytyvät uusiin maisemiin. Mutta tämä päivä eletään täällä. Tänä päivänä voimme vaikuttaa Hakunilanmäen asioihin. On sillä merkitystä, mitä mieltä kukin meistä hakunilalaisista on - tällä omalla mäellä.
.
.
.

Hyvän päivän aamu

Aamujen aamua kaikille, tasapuolisesti! Miksei aina voi olla perjantai? :-D

Tänään on hyvä päivä. Muutamia mukavia asioita pitäisi tapahtua tänään. Ja niiden tapahtumista eivät voi edes kateelliset estää. :-)

Kateus ja kiima, nehän ne ovat nämä suomalaisen käyttövoimat, kuulemma. Vaikka oikeastaan olen aina ihmetellyt tuota kateuden osuutta - kiiman voi vielä jotenkin käsittää. ;-) On minusta kummallista, miten se voi olla joltakulta toiselta pois, jos kaverilla menee hyvin. Miten se niin voisi olla? Ei mene minulla järkeen, ei millään. Vai onko kysymys noiden kahden voiman tasapainosta? Ellei ole toista, niin on edes toista. :-D Ahaa!

Voi veikkoset, iloitaan nyt sentään tästä päivästä kaikki! Viikonloppu on tulossa, ja taidettiin vielä luvata kohtuullista säätäkin. Tai jos lunta tupruttaa, tehdään siitä lumiukkoja. Jos kaikki asiat eivät ole ihan parhaimman mukaan ojennuksessa, niin onko kellään? Tässä vajavaisuudessa ne muutkin tallaavat - suo siellä, vetelä täällä, ei kuivaa kussaan.

Minä taidan tempaista sauvat ja harrastaa dementiahiihtoa pienen lenkin verran. Siinä irtoavat hartioista turhat jännitykset. Tule sinäkin!
.
.
.

Nimestä ja identiteetistä

"Miksi ihmeessä muutit nimeä? Eikö se vanha ollut tarpeeksi hyvä?"
Näin minulta on kyselty, kun tätä blogiakin kirjoitan Holmbergina enkä enää Lankisena.
Olihan se vanha mitä parhain, siksi siihen palasinkin. :-) Otin näet takaisin oman nimeni. Kyllä tuota entisen puolison nimeä tuli perässä raahattuakin jo tosi monta vuotta.


Minusta oli hyvä, että kun yksinhuoltajana vastasin perheestämme, meillä oli sama nimi kaikilla. Se oli meille oikea ratkaisu. Mutta lapset kasvoivat, lähtivät omille teilleen, muuttivat jo nimeä itsekin. Oli aika miettiä, kuka minä olen, mikä minun identiteettini on.

Juttelin nimeä muuttaneiden kavereitteni kanssa. Keskustelin toimeksiantajieni kanssa ja muutaman muunkin tahon kanssa. Kävi ilmi, että saattaisi kääntäjänä olla hyvä säilyttää tavaramerkiksi tullut Päivi Lankisen nimi. Näin lukijat osaisivat heti muodostaa kuvan, millainen käännös kansien välissä on. Joku pitää, toinen ei, mutta ei sitten ainakaan tule väärinkäsityksiä.

No, sitten keskustelin lasteni kanssa. Odotin vastaväitteitä - mutta vielä mitä! Heistä muutos tuntui järkevältä ja luontevalta.
Siispä suorinta tietä kirkkoherranvirastoon. Tuntui mukavalta. Siinä omana itsenäni asioin kaiken lisäksi vanhan tutun kanssa, joka sattui sopivasti tiskin taakse. Vitsi, alkoi tuntua aina vain paremmalta.


Nimellä on väliä. Nimi muodostaa suuren osan identiteetistämme. Tähän minun omaan nimeeni sisältyvät edelleen kaikki ne Jumalan ja elämän lupaukset, jotka olivat voimassa jo lapsuudesta lähtien. Ne minulle annetut tulevaisuuden näkymät, ominaisuudet, lahjakkuudetkin. Oli parempi kuoria turhat kerrostumat pois ja palata juurilleen.

Oman sukuni nimeä kannan mielihyvin, pää pystyssä. Siihen assosioituvat turvallisuus, rakkaus, hyväksyntä ja kannustus. Sellainen koti minulla oli. Kiitos, Taivaan Isä siitä!
.
.
.

Täydellinen kuu

Upea, kirkas kuutamo! Kaunis, hopeinen kuu hohtaa ikkunasta sisään. Vaikka en ole kuuhullu, en voi olla ihailematta sen kauneutta.

Kunkahan paljon kuuaiheisia lauluja ja runoja maailmassa mahtaakaan olla? Kaikkialla maailmassa ihmiset katsovat kuuta, seuraavat sen liikkeitä, ihastelevat sitä. Siinä suhteessa olemme samanlaisia. Harvemmin kai missään kulttuurissa kuuta olisi pelätty. Ihailtu sen sijaan on, jopa palvottu.

En myöskään tiedä mitään ihmistekoista, mitä kaikki maailman ihmiset pitäisivät kauniina ja kiehtovana. Upeat rakennukset, loistavat maalaukset, ihanat sävellykset koskettavat omassa kulttuuripiirissään, mutta vain harvemmin yli rajojen. Eikä koskaan yli kaikkien rajojen.

Mutta kuu on eri juttu. Vai oletko koskaan kuullut kenenkään sanovan, että kuu on ruma tai vastenmielinen? En minäkään. Ja syykin siihen on ihan selvä.

Kuu on taivaallista tekoa. Jumala ajatteli sen niin loppuun asti, ettei siinä ole mitään vajavaista, niin kuin meidän ihmisten tekeleissä.

Siellä se taas kumottaa. Täydellinen kuu. ;-)

.

Kohtuuden rajoissa

Sitä minä vain, että voikohan ihminen juoda kahvia liikaa? Siis että jos keittää vain pannullisen aamulla, toisen päivällä ja kolmannen illalla, niin onko se vielä kohtuuden rajoissa?

Ai että riippuu pannun koosta ja juojien määrästä? Niinpä muuten onkin! Jos vaihtaisin pienempään pannuun, yksin kun sen kahvin siitä kittaan, niin sittenhän voin keittää vaikka vähän useammin päivän mittaan. Eikö niin? Pieni pannullinen kahvia pitää lääkärin loitolla, vai miten se nyt olikaan? Olen yrittänyt tämän velvollisuuteni hoitaa parhaani mukaan.

On tämä sitä paitsi helpompi dieetti kuin se, missä piti syödä puoli kiloa tummaa suklaata ja kilo manteleita ja vetää vielä litra punaviiniä päälle. Päivässä! Olisi kuulemma sitten antioksidantit kohdallaan. Minusta vaikuttaa aika raskaalta velvollisuudelta tuo. Kahvin kanssa sujuu helpommin.

Täytyykin selvittää, mitä hyötyjä tästä kahvista olikaan. Maailmahan on täynnä tutkimuksia. Jossain on se tutkimus, jota tarvitsen.

Kerron sitten!
.
.
.

Menkää kaikkeen maailmaan

Uutiset on kuultu. Saddam Hussein hirtetään. En tiedä, mitä aikaa eletään. Tämä ei voi olla 2000-luku.

Tästä ei voi sanoa mitään, mikä ei olisi poliittista tai ankarasti vierasta uskontoa arvostelevaa. En siis sano, mutta ajattelen.
Ja näen kristillisen lähetystyön polttavan tarpeen aina vain selvemmin. Eikä pelkästään muslimimaissa, vaan aivan yhtä polttavana niissä vanhoissa länsimaissa, jotka ovat monien sukupolvien ajan väittäneet olevansa Sanan ja sakramenttien ohjauksessa.

Yhä huutavampi tarve on sydänten vallankumoukselle.
.
.
.

Haihtuvat setelit

Nyt se selvisi! \o/ Rahat ihan oikeasti haihtuvat atomeina ilmaan! Enkös sitä ole sanonut, vaikken ole paljon muille huudellut.

Saksassa on huomattu, että setelit murenevat olemattomiin ilman aikojaan. Voi veikkonen, olisivat kysyneet minulta ja muilta taviksilta, niin olisimme sen voineet kertoa suoralta kädeltä! Juuri kun vähän näkee setelin kulmaa - viuh! se häviää. Eikä löydy enää. Sen on kokemus osoittanut.
Kolikot haihtuvat huonommin, mutta eivät nekään kerry, saati sitten lisäänny. Vain kirjat lisääntyvät salaperäisesti, yön pimeydessä. (Siihen asiaan on vielä palattava.)

Mutta missä ne seteliatomit oikein ovat? Ainehan ei katoa, se vain muuttaa olomuotoaan. Jossain siis lilluu pilvi atomeita, joista saisi mukavan pikku pesämunan, jos vain osaisi.

Hei, yritetään! Ja tarkkaillaan naapureita. Kyllä sen nimittäin pian huomaa, jos joku sen konstin keksii. Olisihan se aika mainiota, jos sen keksisi joku hakunilalainen. :-D
.
.
.

Ovi auki!

Kiirettä pitää, niin kuin varmaan joka toisella meistä. Äkkiä postiin, kauppaan, kotiin! Työ on erittäinkin vaiheessaan, mutta jotkut asiat on pakko hoitaa. Jätän koneen auki, radion laulamaan ja keittiön ikkunan raolleen, että sipunlinhajut haihtuisivat.

Pusken vasten tuulta ja toivon koko sydämestäni, etten kaatuisi ja murtaisi luita. Perustarpeet ihmisen elämään ovat kassissa: kahvia, jauhelihaa, maitoa, leipää ja uusi tiskiharja. Ripeästi - niin ripeästi kuin liukkaalla vain pääsee!

Kotiovella sitten jysähtää: avain jäi sisään! Soitan ovikelloa - miksi? Minähän siellä asun, avaimeton! Järjetöntä. Raotan postiluukkua, ja viima ulahtaa luukusta ulos. Keittiön ikkuna ei siis ole enää raollaan vaan ammollaan. Radion ääni kuuluu heikosti. Matti ja Teppoko ne siellä?

Onneksi huoltomies päivystää, onneksi naapurit ovat kotona ja saan soitetuksi sieltä oven avaajan. Aikanaan pääsen sisään, suljen keittiön ikkunan (hrr... onpa raikasta) ja vaimennan radion rallatuksen. Kotona! Ihanaa!

Huomaan tässä jotain vertauskuvallista. Omat eväät kassissa, mutta portilla jysähtää: tästä ei mennä! En halua jäädä taivaan portin ulkopuolelle jyrsimään eloleipää.

Tästä täytyy puhua papin kanssa.
.
.
.

Odotan vallankumousta

Olen viime aikoina perehtynyt käännöstyöni kautta amerikkalaisten sikarikkaiden ihmisten elämään, sellaisiin seurapiireihin, joiden suhteen olen täysin annettujen tietojen varassa.

Samalla olen väkisinkin joutunut ajattelemaan maailman hyvinvointieroja, jotka vain kasvavat kasvamistaan kaikista oppirakennelmista huolimatta. Hyviä ideologioita on luotu, mutta toteutus ei onnistu. Hyvää tahtoakin on, mutta ei riittävästi. Hätää ei vain saada kuriin. Ahneus istuu meissä tiukassa.

Tässä ei auta muu kuin vallankumous, ja sitä odotan. Odotan sydänten vallankumousta, jonka vain evankeliumi saa aikaan. Odotan sitä, että Jumalan armon kokeminen sytyttää meissä rakkauden Jumalaan ja lähimmäisiimme, muuttaa meidän ajatuksemme ja asenteemme ja saa meidät tekemään Jumalan mielen mukaisia - taivaallisia - tekoja.
Odotan, että meidän muuttumisemme vaikuttaa yhteiskuntaan, niin että ahneutta aletaan pitää halveksittavana ja materialismi huomataan vanhanaikaiseksi ja orjuuttavaksi elämäntavaksi, mitä se tosiasiassa on.

Odotanko ihmettä? Hmm... Sanopas sinä!
.
.
.