Kun 31 vuotta sitten muutimme Hakunilaan, viihtymisestä ei voinut juuri puhua. Muutama talo törrötti kaljun Hakunilantien varrella, jota reunustivat hennot puun taimet. Hurjat tuulet pyyhkivät yli mäen. Kylmä ja viimainen paikka, ajattelin. Ei olisi sittenkään pitänyt muuttaa.
Apteekki oli yhden mäen rinteessä, posti toisen. Jalkalihakset saivat kyytiä, jos jotain asioita piti toimittaa - lastenvaunuja lykkien. Kirkko sentään oli, ja pian saatiin kirjasto. Hmm... ajattelin, ehkä tätä muutaman vuoden kestää. Ja onhan täältä sentään hyvät yhteydet Helsinkiin.
Lasten kasvaessa Hakunila alkoi näyttää valoisampia puolia. Oli kirkon kerhot, turvalliset koulumatkat, turvallinen leikkiympäristö. Luokkatoimikunnat antoivat vanhemmillekin puuhaa (terveisiä vain :-D) Kirkolla sai Sanaa ja sakramentteja, ja eri ryhmien uskovaisilla oli harvinaisen hyvä sopu keskenään. Lasten takia en voi tehdä suuria muutoksia, ajattelin. Ei tämä ihan sietämätöntä ole.
Sitten tulivat Hakunilan levottomat vuodet. Silloin olin kiitollinen, että lasten kaveripiiri ja harrastukset olivat Helsingissä (ne siunatut hyvät yhteydet) Monet muuttivat pois, vain me sitkeät sissit jäimme. =) Enää vähän aikaa, ja olen kouluttanut kaikki lapset ammattiin, ajattelin. Sitten nostan kytkintä.
Mutta täällä sitä vain ollaan! :-) Raitilla tapaa tuttuja, ja kuulumisia vaihdetaan. Kirkolla jaetaan edelleen Sanaa ja sakramentteja, ja Helsinkiin pääsee aina vain nopeammin.
Kukapa tietää, ketkä jäävät tänne odottamaan paikkaa palvelutalosta, ketkä etsiytyvät uusiin maisemiin. Mutta tämä päivä eletään täällä. Tänä päivänä voimme vaikuttaa Hakunilanmäen asioihin. On sillä merkitystä, mitä mieltä kukin meistä hakunilalaisista on - tällä omalla mäellä.
.
.
.
Suurlähetystön sijainnin päättely voi olla vaikeaa
2 päivää sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti