Nimestä ja identiteetistä

"Miksi ihmeessä muutit nimeä? Eikö se vanha ollut tarpeeksi hyvä?"
Näin minulta on kyselty, kun tätä blogiakin kirjoitan Holmbergina enkä enää Lankisena.
Olihan se vanha mitä parhain, siksi siihen palasinkin. :-) Otin näet takaisin oman nimeni. Kyllä tuota entisen puolison nimeä tuli perässä raahattuakin jo tosi monta vuotta.


Minusta oli hyvä, että kun yksinhuoltajana vastasin perheestämme, meillä oli sama nimi kaikilla. Se oli meille oikea ratkaisu. Mutta lapset kasvoivat, lähtivät omille teilleen, muuttivat jo nimeä itsekin. Oli aika miettiä, kuka minä olen, mikä minun identiteettini on.

Juttelin nimeä muuttaneiden kavereitteni kanssa. Keskustelin toimeksiantajieni kanssa ja muutaman muunkin tahon kanssa. Kävi ilmi, että saattaisi kääntäjänä olla hyvä säilyttää tavaramerkiksi tullut Päivi Lankisen nimi. Näin lukijat osaisivat heti muodostaa kuvan, millainen käännös kansien välissä on. Joku pitää, toinen ei, mutta ei sitten ainakaan tule väärinkäsityksiä.

No, sitten keskustelin lasteni kanssa. Odotin vastaväitteitä - mutta vielä mitä! Heistä muutos tuntui järkevältä ja luontevalta.
Siispä suorinta tietä kirkkoherranvirastoon. Tuntui mukavalta. Siinä omana itsenäni asioin kaiken lisäksi vanhan tutun kanssa, joka sattui sopivasti tiskin taakse. Vitsi, alkoi tuntua aina vain paremmalta.


Nimellä on väliä. Nimi muodostaa suuren osan identiteetistämme. Tähän minun omaan nimeeni sisältyvät edelleen kaikki ne Jumalan ja elämän lupaukset, jotka olivat voimassa jo lapsuudesta lähtien. Ne minulle annetut tulevaisuuden näkymät, ominaisuudet, lahjakkuudetkin. Oli parempi kuoria turhat kerrostumat pois ja palata juurilleen.

Oman sukuni nimeä kannan mielihyvin, pää pystyssä. Siihen assosioituvat turvallisuus, rakkaus, hyväksyntä ja kannustus. Sellainen koti minulla oli. Kiitos, Taivaan Isä siitä!
.
.
.