Pidetäänkö teillä mattoja lattioilla?

Meillä pidetään, koira pitää.

Lainakoira oli jälleen kutsuttuna kyläilemässä ja asettui taloksi. Se on hauska seuralainen, ja pyydän sitä meille aina silloin tällöin. Illalla herätin sen torkuilta ja vein lenkille ennen kuin vetäydyimme unten maille ainakin lehden tuloon asti.

Alkoi kuulua reipasta kaapimista, ja pian eri huoneiden lattioilla oli matoista muotoiltuja koiranpesiä. Ei se mitään, siihen tottuu. Tottuu nostelemaan jalkojaan kävellessään, tottuu liikkumaan koiranpesien ehdoilla ja muistaa aina sytyttää ensin valot ja lähtee vasta sitten liikkeelle. Noin periaatteessa.

Aamuhämärissä lehti kolahti luukusta. Aah, ajattelin. Kun ei kerran nukuta, laitanpa kahvit tulemaan ja luen lehden nautiskellen. Nousin ripeästi vuoteesta. Arvaatte varmaan.

Myös vuoteen vieressä oleva matto oli mytätty viihtyisäksi myttyräksi. Koira ei juuri sillä hetkellä lepäillyt juuri siinä pesässä vaan eteisenmattopesässä. Minä sen sijaan vältin kotitapaturman vain hyvällä tuurilla, sillä en tietenkään ollut sytyttänyt valoja. Kyllähän sitä nyt kotonaan pystyy liikkumaan hämärässäkin, vai mitä? Kyllä ja ei.

Uninen koira raotti silmiään, katsoi moittien kolistelijaa, huokaisi ja painoi päänsä mattoon. Näiden ihmisten suhteen pitää jaksaa olla kärsivällinen, se näytti ajattelevan. Pitää oppia jatkamaan untaan, vaikka ne herättävät ihan turhan päiten.


.

Tahvanaa ajamassa

"Onko Tahvana kotona vai säretäänkö uuni?"
Hento, siro tätini kysyi aina näin, kun tädin perhe tuli meille tapaninpäivänä joulukahville. Uhkaus ei koskaan muuttunut sanoista teoiksi, mikä on harmi. Jäi ikiajoiksi näkemättä, miten täti, setä  ja serkut olisivat tehneet meidän uunista selvää.

Nautin tapaninpäivän ajelusta tänään. Lumisia teitä oli hauska ajaa. Kaikki tuntui olevan kohdallaan. Juuri tällaista Suomen talvessa pitää ollakin: lunta tiellä ja ilmassa, luonto kauniissa lumipuvussa. 

Jääkarhut ja minä viihdymme tällaisissä säissä.


.

Lukuja ja numeroita

Jos on suomennettuja teoksia noin kaksi ja puoli sataa ja niistä puuttuu luettelosta hatarasti arvioiden yli kuusikymmentä, kuinka monta virhettä ISBN-tietoihin ehtii naputella ennen kuin menee järki?

Todetaan tämä empiirisesti. Tai ehkä ei. Jospa vain suhtaudutaan tyynesti ja rauhallisesti (eipäs virnuilla siellä) ja tarkistetaan, tarkistetaan, tarkistetaan. Russia, Russia, Russia. 951-sejase- eiku ilman välejä ja viivoja. Saamari. Kaveri ei kuulemma kestä tätä selvin päin, ja kännissä siltä sekoaa sormet. En ihmettele. Pelkkä kahvi saa ihmisen myrkytystilaan.

Se on kääntäjän leipä lujassa, niin kuin ehkä olette kuulleetkin. Joka sentti merkitsee. Yksikin sentti per lainauskerta saattaa pelastaa jonkun kääntäjän näkkileivän. Sen ilman muuta tiedättekin, että käännetyt kirjat ovat suorastaan kahteen kertaan ajateltuja: ensin ne ajattelee kirjailija ulkomaankieleksi ja sitten suomentaja suomeksi. Kirjat kun eivät käännähdä itsestään, vaan välille tarvitaan ihmisajatuksen voimaa.

No niin. Siis tämän dekkarin eri painokset... olivatko tuossa nyt kaikki? Miten antologiat merkitään? Montako kääntäjää oli tässä käsikirjassa? Jos on osa omaa tekstiä ja osa käännettyä, mikä rooli silloin ruksataan?  Ja niin edelleen. 


.

Asennetta Mariankadulla

Mariankadulla oli lunta puolisääreen, eikä tuisku osoittanut laantumisen merkkejä. Pieni kinttupolku polveli  jalkakäytävällä, ja sitä oli kuljettava niin kuin kinttupolulla kuljetaan: jonossa ja samaan tahtiin. 

Edelläni käveli vanha, pitkä mies. Hiukan ontui kulkiessaan. Miehellä oli kankaisessa ostoskassissa jotain kevyttä, pientä kannettavaa. Satutin vauhtini hänen mukaansa ja odotin sopivaa levennystä, jossa voisin kurvata hänen ohitseen.

Seuraava kadunkulma oli aurattu. Joudutin askeliani ja ohitin miehen. Hän oli vanhempi kuin takaapäin näytti, mutta ryhdikkäämpi.  Mutta luuletteko, että hän puuskutti rinteessä  ja kiristeli hampaitaan kinoksissa, joissa ei ollut nähty hiekanmuruja pitkiin aikoihin?  Ehei. Hän vihelteli.


.

Kivi

Miten niin arvokas voi mennä noin halpaan? Itsensä kieltäminen ei voi tarkoittaa sitä, että joku toinen tulee ja määrittelee.

Sydämeni päällä on kivi.


.

Sydämen päällä

Välillä on niin kiire, ettei ehdi varistakaan sanoa kuin linnuksi. Silti ehtii muistaa niitä, joita muistaisi muutenkin, niitä jotka ovat sydämen päällä.
Tuota ilmaisua olen kuullut vanhojen uskovaisten käyttävän. En muista enää, mitä suuntausta he mahtoivat edustaa. Mutta pidän siitä, miltä se kuulostaa:  sydämen päällä. Ei pohjalla eikä alla vaan päällimmäisenä, hellästi kannateltuina.

On hyvä olla sydämen päällä.


.

Pikakoulutuksen uhrit

Lainaan IS uutista ns. myrkkyhoitajasta: 
"Tutkimuksen mukaan X:llä on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, johon liittyy psykopaattisia piirteitä.  Hänellä on tutkimuksen mukaan tunne-elämän häiriöitä, jotka on havaittu jo nuoruudessa. Hänellä on myös poikkeuksellisen vahva valehtelutaipumus ja hän on erittäin kyvykäs manipuloimaan muita ihmisiä.  Syyttäjän mukaan X:ltä puuttuu omatunto, eikä hän kadu. Hänellä on taipumusta tunne-elämän epävakauteen, ja selkkauksiin joutuessaan hän syyttää muita."     (kursivointi minun)

Eikä kukaan huomannut mitään.  Kentälle vain, töitä kyllä riittää.

Hoitoalan henkilöstöpula ratkaistiin jokunen vuosi sitten kekseliäästi: pikakoulutettiin kaikki saatavilla olevat auttaviksi käsiksi alalle. Ensiksikään liian pikaisessa koulutuksessa ei ehdi muodostua luotettavaa ammattitaitoa. Toiseksi uusimpien uutisten valossa vaikuttaa siltä, ettei koulutettavia ole myöskään suuremmin testattu , vaikka meillä Suomessa olisi siihen osaamista. Jälkikäteen testailu ei auta ketään. 

Ammattitaidosta pitää maksaa. Typerät päättäjämme ovat ratkaisseet säästölinjauksillaan asian toisin. Heikoimmat ja avuttomimmat maksavat - hengellään.

Muistakaa tämä, kun äänestätte seuraavissa vaaleissa.


.

Viikko elämää

Viikko täynnä ahkeruutta. Kaikki on tehty täysillä tehoilla. Viimeisen session aikana minut olisi voinut puhaltaa kumoon. Heippa vaan kaikille, tällaista se on tämän karjalaisen luonteen kanssa, varsinkin väsyneenä.

Viikko täynnä hyviä uutisia ja antoisia tapaamisia. Yllättäviä ja odotettujakin puheluita. Voitin arpajaisissakin, ettäs tiedätte.  Enempää elämää ei olisi voinut sisällyttää tähän yhteen yksikköön. Sääli niitä, joille ei koskaan tapahdu mitään.

Vielä jaksoin ajaa kotiin. Vielä jaksoin nauttia nastarenkaiden turvallisesta rapinasta lumisella tiellä. Heitin lämpimän ajatuksen ajan rajan yli sille, jonka ansiosta tämä ajaminen oli mahdollista. Muistan kyllä! Oli tyytyväinen mieli, vaikka viikkoon sisältyi jotain epämiellyttävääkin.

Sitten lensi tähti. Sen kirkas kaari piirtyi pitkään mustaa taivasta vasten. Kaunein tähdenlento ikinä.


.

Hyvää isänpäivää

Nämä kuvatkoot heitä, isän pikku enkeleitä. Heitä et vaihtaisi mihinkään, heidän vuokseen olet valmis kestämään ja sietämään melkein mitä vain -  jotkut teistä isistä ihan mitä vain.Välillä he kiskovat sinusta irti viimeisetkin voimanrippeet, mutta silti saat heistä elämääsi voimaa. He ovat korvaamattomia, sinulle uskottuja Jumalan lahjoja.

Paketti sisältää tosin kaikenlaista. Yksikin tuossa poseerauksessa taitaa kaivaa nenää. Vai ollaanko uskovinamme, että se lähettää siinä isälle lentosuukkoja? Uskotaan suukkoihin. Mutta omiaan ne silti aina touhuavat ja haastavat sinun rajasi venymään vielä vähän.

Toivotan sinulle hyvää isänpäivää! Jos lapsesi ovat pieniä, he onnittelevat sinua askartelemallaan kortilla tai lahjalla. Jos he ovat isompia, muistamiset nousevat toisenlaisista ideoista. Jos he ovat muilla mailla, sieltäkin kirje kulkee ja soittaakin voi, jos on kenttää. Mutta kyllä he muistavat sinut - he muistavat kaiken!


.

Peittoja ja peiteltäviä

On peitoissa eroa.  Eduskunnassa edustetaan kansaa torkkumalla peitot nyppyisiksi. Loistavaa! Onneksi firmaan nyt hankittiin uudet hurstit, niin että uni maistuu hyvin vaalikauden loppuun asti.

Äiti Teresa -peittoja neulova piiri taas kokoontuu Hakunilan seurakunnan Länsimäen kirkolla.  Peitot sommitellaan lahjalangoista, tai jokainen piiriläinen tuo mukanaan langanloppuja omasta lankakoristaan. Pienin kustannuksin valmistuu peittoja ihmisille, joiden ainoana lämmöntuojana on se peitto.

Seurakuntien päättäjät eivät ehdi torkkumaan luottamustoimissaan. Kokouksissa saadaan kahvia ja pullaa, ja sen voimalla hoidetaan asiat. Ja jo ennen kokousta tehdään valmistelevaa työtä, että asiat hoituvat mallikkaasti. Unensa jokainen nukkuu omalla ajallaan.

Nyt voit vaikuttaa siihen, ketkä sinua edustavat seurakunnassasi. Valitse ehdokkaasi ja käy äänestämässä!


.

Nenä päähän - tai järki

En minä auttamista vastusta. On ihan oikein, että hyvin toimeentulevat länsimaalaiset tasaavat omastaan niille, joiden elämä on aivan surkeassa kuosissa.

Mutta mikä idea siinä on, lapset istutetaan katsomaan "liikuttavia" tai "vetoavia" otoksia lasten järkyttävistä kohtaloista maailmalla?  Mikä idea siinä on, että alle kouluikäiset meidän Matit ja meidän Maijat itkua tuhertaen lupaavat olla viikon ilman karkkia, että noille poloisille saadaan parempi elämä? Onko tässä maassa aikuisia enää ollenkaan?

Aikuisilla on vastuu näistä pienimmistä, ensimmäiseksi nyt omistaan. Kun näistä kampanjoista otetaan kulut päältä pois, karkkipussin hinnan vaikutus suureen kokonaisuuteen jää olemattomaksi. Mutta saipa lapsi kosketuksen todellisuuteen. Ei kasva enää pumpulissa, ei. Painajaisten ja muiden kauhujen hinnalla. Tällainenkin on lapsen raiskaamista.

Pitääkö lapsen syyllistäminen aloittaa mahdollisimman pienestä? Olisiko mitään, jos vanhemmat lähettäisivät lapsensa leikkimään nenäpäivien ajaksi? Ei kaikki ohjelma ole lastenohjelmaa pellehermanneista ja laulavista tädeistä ja sedistä huolimatta.

Ja ei, en anna enkä kadu. Lähetän roponi Kirkon Ulkomaanavun kautta, jos ne maasta pois viedään, ja kotimaassa tuen opaskoirien kasvatusta.


.

Guru kirjamessuilla

Haastateltavalta kysyttiin, millä tavalla saa narsistin pois kimpustaan. Yleisö pidätteli hengitystään: Mestari, missä on tie?

Pitää kuulemma hankkia resursseja.  Sellainen, jolla on oma asunto, hyvä asema ja tukku rahaa taskussa, saa laukoa mitä tahtoo, eikä kukaan uskalla käydä nokittelemaan. Eli lääkkeinä siis raha, röyhkeys ja pelko, ja päämääränä siirtyminen kiusatusta kiusaajaksi?

Houli Mouses, niin yksinkertaista se on!  *wirn*


.

Herrasmies huoltiksella

Auton renkaiden paineissa oli jotain hämärää. Päätin ajaa rohkeasti huoltikselle ja mitata paineet. Olen minä ennenkin mitannut, mutta mutta. Enää ei ole niitä sellaisia kaasupullon näköisiä liikuteltavia säiliöitä, joissa on sellainen suutin tms, jolla ilmanpaineen saa mitatuksi. Ei ole enää.

Nykyisin pitää vetää koneesta pitkä letku - joka kelautuu koko ajan takaisin -  ja nipistää sellainen pikku pyykkipoika venttiiliin, jolloin ilma alkaa karata renkaasta. Sitten kahvasta pitää puristaa ja pakottaa sitä ilmaa takaisin renkaaseen, vaikka se ei mene, ja alkaa itkettää. Kyllä ei huvittanut yhtään.

Joku mies oli juuri mittaamassa oman autonsa renkaiden paineita, kun ajoin huoltiksen pihaan. Hän näytti saavan koneen toimimaan miten halusi. Päätin odottaa hänen lähtevän, että kukaan ei olisi näkemässä pyristelyäni sen laitteen kanssa.

Mutta - lukekaa vielä uudestaan tämä:
Saatuaan rengaspaineet mitatuksi, tämä herrasmies tuli kysymään minulta,  tarvitsinkohan apua kyseisessä tehtävässä. Ja tuossa tuokiossa hän mittasi Fiestan renkaista paineet, ja laite tietenkin toimi ryppyilemättä.

Tuli helpottunut olo. Ja hemmoteltu olo myös.

Kiitos auttajalleni, kuka sitten lienetkään! Turvallisia ajoja koko talveksi sinulle!


.

"Pullasta tulee kiltimmäksi"

Jos on 35 vuotta asunut Hakunilassa ja kasvattanut lapsensa täällä, on jo ehtinyt nähdä alueemme kaikenlaiset vaiheet.  Niistä me pitkäaikaiset asukkaat muistamme monenlaista. Seurakunnasta on tullut kuin ankkuri, joka on estänyt sekä aluettamme että omaa venettämme joutumasta tuuliajolle.

Kirkkoon voi aina tulla, kaikki saavat tulla. Kirkko on koti,  jossa Jumalan armo kohtaa jokaisen ehtoja asettamatta. Hakunilan seurakunnassa ei ole tapana mittailla kirkossa kävijän uskoa tai hengellisyyttä. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. 

Oma paikka oman kirkon penkissä voi tulla niin merkitseväksi, että se hoitaa jopa kaukana lähetysmailla. Sitä ajattelemalla jotkut ovat saaneet voimaa tiettömien taipaleiden takana työskennellessään.

On kirkolla muutakin. Joskus, kun työ ja ajatukset junnaavat paikallaan, sieppaan takin päälleni ja karkaan Hakunilan kirkon kahvilaan. Siellä on usein mukavia ihmisiä. Ja ennen kaikkea kunnon kahvia! Sellaistakin on nähty, että leivonnaisten tuoksu pehmentää pahantuulisen kävijän. "Pullasta tulee kiltimmäksi", sanoi eräs pikkupoika kerran.


.

Päivän naurut

Keskustelussa kuultua:
"Minä en voi suvaita noita suvaitsemattomia!"

ROFL


.

Lepohetki

Vetelehdin sohvalla. Aikaa on noin kymmenen minuuttia, joten pitää vetelehtiä tehokkaasti. Yritän ottaa oikein lokoisan asennon ja suljen silmät. Ei oikein onnistu, se on pakko myöntää.

Kiire työntyy mieleen, vaikka juuri se kierre tässä piti katkaista. Yritän hengittää syvään. Miten voi yrittämällä rentoutua? Ei mitenkään, sanonpa sen.

Samassa kostea kuono koskettaa poskeani ja kuulen nuuskutusta. Koira. Se lipaisee korvalehteäni, harkitsee hetken, hyppää jalkopäähän ja asettuu koko labradorinpainollaan säärieni päälle. Se hakee mukavan asennon, huokaisee ja vaipuu uneen.

Seuraavan kerran kun havahdun, huomaan vetelehtineeni loistavasti. Kolme varttia. Ja jalat puuduksissa. Koira kuorsaa kevyesti.

Ihminen päättää, mutta elämä heittää lepohetken miten milloinkin.  


.

Hyväuskoiset

Voi tätä mediantulkintataidon puutetta. Tv-studioon oli taitavasti valikoitu erilaisia mielipiteitä edustava joukko kuuman aiheen ääreen. Keskustelijat vastasivat juuri niitä odotuksia, joita heihin oli jo ladattu. Mitään yllättävää näkökantaa ei tullut esiin -- ei tietenkään. Kysymyshän oli vain mielipiteiden vahvistamisesta.
Keskustelun tuloksena katsojat ovat nyt kuohuksissaan päiväkausia ja muodostavat mielipiteitä ohjelmasta tempaamillaan perusteilla. Jopa heidän toimintaansa on ohjattu tällä sessiolla.

Meille aikuisille ei ole opetettu koulussa mediataitoja. Olemme aika suojattomia kuohutuksille. Kaikki menee eikä piisaakaan. Emme kyseenalaista mitään:  tällaisen ryhmän kokoonpanoa, sen edustavuutta tai merkitystä ylipäänsä.  Emme analysoi keskustelua,  imaisemme sen vain kuin pillimehun purkista. Taitavasti laadittu viihde antaa luvan vaahdota ihanasti ja kerrankin oikean asian puolesta.   -- Ja mikä se asia taas olikaan? Kenelle mitäkin, eikö niin?

Ehdotukseni on, että napsautetaan tv kiinni. Annetaan sen pölyttyä kuukauden verran, ja ihmetellään ajatuksia, joita mieleen alkaa putkahdella ihan itsekseen, kenenkään käskemättä. Yllättäviä ajatuksia. Aiheista, joita ei ole käsitelty ns. ajankohtaisohjelmissa. Uusia ideoita, ratkaisuja asioihin.

Itsekin saa muodostaa mielipiteen, eikä kaikesta tarvitse olla mitään mieltä.


.

Mammaenergiaa

Kannatti taas käydä kirkossa. Meidän seurakunnan laulavien äitien yhtye How Many Mothers piti kymmenvuotiskonserttinsa. Kuultiin rikas valikoima erilaista musiikkia, acappellana, säestettynä, koreografioituna...  En muistanut kysyä, olivatko äitien kaikki 39 lasta paikalla, mutta ilman heitäkin kirkko oli täynnä sivuhuoneeseen asti.

Meidän seurakunnassa on tilaa luovuudelle. Tämä spontaanisti syntynyt ryhmä on yksi osoitus siitä. Meillä on aika laadukas seurakunta, ja miksei olisikin, kun meillä on hyvät työntekijät ja me muutkin olemme niin  mukavia ihmisiä :))

Tervetuloa vaikka kauempaakin. Ensi viikolla konsertoi Jorma Hynninen.


.

Joskus

Joskus saa jonkun henkilön sydämelleen. Siinä sitten ihmettelee ja tutkii motiivejaan ja odottaa, että kohtaus menisi ohi. Ellei se mene, asiaan kannattaa suhtautua vakavasti.

Ne meistä, joille toisten puolesta rukoileminen on tuttua, hoksaavat jonkin aikaa ihmeteltyään  rukoilla. Joskus tietää syyn, mutta ei aina. Välttämätöntä se ei ole, joskus peräti päinvastoin.  Sitten jossain vaiheessa huomaa enää heittävänsä välillä jonkinlaisen muistamisen Jumalan puoleen. Silloin käsittää uudestaan, että asia on korkeemmassa käressä. Joskus vain saa olla osana jotain sellaista, joka on voinut olla toiselle ihmiselle merkitsevää.

Joskus saa myös aikojen päästä tietää, mitä tuolloin oli tekeillä. - Voi niitä, joita kukaan ei muista rukouksin!

.

Päivän messu

Uusi kirkkoherra johti suurenmoisen messun tänään. Saarna oli tätä päivää, musiikki samoin, mieskuoro varsinkin. Kirkkokahveilla kuultiin hyviä ja hauskoja puheita, ja jaettiin seurustelun sakramenttia.
Näin penkistä käsin suosittelen: kannattaa tulla meidän kirkkoon.


.

Jupiter

Nyt kannattaa katsoa yötaivaalle. Jupiter loistaa siellä kirkkaampana kuin koskaan meidän aikanamme. Seuraavan kerran se näyttäytyy tällaisena muutaman sadan vuoden päästä. Emme ole näkemässä sitä silloin.

Taivaankappaleet ovat kiehtovia. Tuntuu turvalliselta, kun niitä katsoo. Kokee todeksi sen, että  maailman suurissa kuvioissa minun tekoni ovat aika vähäpätöisiä. Suurta järjestelmää en saa pois raiteiltaan. Siksi on myös turhaa pelotella ketään millään uhkakuvilla. Vastuullisuus on eri asia kuin hysteria. 

Kaikki näkemämme ja kokemamme kaunis muuttuu meissä voimaksi, joten katsotaan Jupiteria ja nähdään suuri kokonaisuus ympärillämme! Näytetään upea, kirkas taivaanvalo pienokaisille, ja annetaan heidän imaista sen kuva muistiinsa. Ei sitä ikinä tiedä, missä tilanteessa he tarvitsevat siitä saamaansa voimaa.


.

Yökahvit

Yön pimeydessä leviää kahvin tuoksu, hyvän ja vahvan kahvin, johon lorautetaan kermaakin. Oikeastaan aina pitäisi kuulua myös kahvikuppien kilinää, mutta muodikkaat pentikit eivät soi niin kuin ohuempi posliini. Se on sääli, sillä äänikin kuuluu kokonaisuuteen.

Eräs vanha tuttavani  saattoi soittaa jollekulle säädyttömän myöhään yöllä tai käsittämättömän varhain aamulla ja kutsua kotiinsa yökahveille. Kaikki eivät riemastuneet siitä, että heidät herätettiin kesken sikeimpien unien, eiväkä useimmat meistä voi säätää elämäänsä niin, että yön voi käyttää yllättäviin kahvikutsuihin. Aina tuttavaltani ei liiennyt ymmärtämystä, jos joku kieltäytyi tulemasta, vaan hän saattoi kantaa kaunaa asiasta pidempäänkin. Mutta ei yökahveissa sinänsä  mitään vikaa ole.  

Oikein ajoitetut yökahvit virkistävät, vaikka ne nauttisi yksin tai lähimpänsä seurassa. Jos murheet ja huolet painavat, voi hemmotella itseään tai läheistään aromikkaalla kahvilla, joka juodaan nautiskellen kauneimmista kupeista ja kerman kera. Ja kilistellään vaikka kuppia ihan muuten vain. Siitä kahvihetkestä saa rajata kaikki ikävät asiat pois ja vetää vähän henkeä erilaisten paineiden keskellä.

Juuri tähän tarkoitukseen hain juuri eilen kahvikaupasta erityisen hyvää kahvia, jonka sitten nautin sitä posliinikupistani, jossa on kaunein sointi.


.

Lefa

Likkakaverini rakastui suomenruotsalaiseen yli kolmekymmentä vuotta sitten. Hän oli lukenut sen pakollisen kouluruotsin maataloussanastoineen ja Anders Collinin nälkävuositeksteineen. Häntä ei ollut oikein koskettanut syvemmin tuo täysin tuntematon elämänpiiri. Koskaan hänelle ei selvinnyt, mikä se nuottakota mahtoi olla, se jonka toinen nimi oli talas. Talas? Just joo, se siitä kielestä. Muuta pysyvää varantoa ei jäänyt kuin jokunen oppikirjan loru.

Mutta sitten tuli Lefa. Lefalla oli kiikunkaakuntaidot suomesta koulupohjalta, juuri sen verran ettei ehtoja saanut. Femmalla mentiin, ja se riitti. Kaverini rakastui Lefaan ja Lefa häneen, ja siitä alkoi kielikylpy, monessakin mielessä.

Kaverini päätti puhua ruotsia, ja pakkokin se oli, jos aikoi pysyä Lefan ja sen kavereiden kyydissä - kirjaimellisesti siinä vanhassa Letukassa. Mutta mitäpä nainen ei tekisi rakkauden tähden! Neito puhkesi puhumaan ensin alkeisruotsia ja lisäsi siitä sanavarastoaan määrätietoisesti. Tuloksena oli pitkä liitto, jättekiva perhe ja suomenruotsalaiset lapset.

Nykyisin heidän kotikielensä on suomen sanoilla maustettu suomenruotsi. Lefa ei ole oppinut suomea juuri enempää kuin se vähä, mitä hän osasi nuorukaisena, mutta vaimonpuoli oppi miehensä kielen.

Joten? Mikä opetus tässä on? Ei mitään opetusta, onpahan vain kertomus Lefasta, Letukasta ja rakkaudesta.


.

Hymyilevä piispa

Ilo ja lämpö, joka uudesta piispastamme säteilee, on meille kirkkokansalle varsin hyvä juttu. En minä niitä entisiäkään moiti, mutta sittenkin. Jos uskomme johdatukseen, niin kuin uskomme, Jumala on antanut meille mielensä mukaisen piispan.

Sunnuntai alkoi maistua sunnuntaille, kun otin vastaan Herran siunauksen. Hymyilikö piispa meitä siunatessaan, vai näinkö väärin?  Luotan silmiini: hymyili, jopa useampaan otteeseen jo virkaan vihkimisen aikana.
Jotain uutta on nyt ilmassa. Tästä voi olla vain iloinen.

Siunausta Irja-piispalle tehtäväänsä!


.

Julmat sanat, ja lempeät

Julmuus on muodikasta.  Olen viime aikoina kuullut ihmisten sanovan toisilleen tarkoituksellisen julmia ja pahoja sanoja. Mikä tämä muoti oikein on? Ihmettelen, tuottaako julmuus ja osumatarkka häijyys sanojalleen nautintoa.
Mitä kaikkea julmat puheet paljastavatkaan sanojista itsestään! Eivätkö he välitä edes siitä, miten rumilta he näyttävät, kun iva vääristää heidän piirteensä? Kuinka tavattoman sälittävää.

Onko ihmisen ainutkertaisuus ja arvo huitaistu sivuun vanhanaikaisena? Vai onko nyt irrallaan lauma, jonka arvoja ovat vain röyhkeys ja itsekkyys? Palaamme varmaankin pleistoseeniseen kivikauteen, homo erectuksen kavereiksi, vähän kuin facebookissa. (Tämä kun on tällainen epätieteellinen esitys, niin minä vähän oikaisen. )

Sitten ovat nämä toiset, jotka sanovat kauniita sanoja ja puhuvat lempeästi. Heitä ei pysty palauttamaan kivikauteen. Ja kukapa haluaisikaan, hyvänen aika. 

Lempeydellä on pitkät juuret, jotka ulottuvat aikaan ennen maailman luomista. Lempeys on nimittäin Jumalan ominaisuus, tarkistin sen Raamatusta.  Lempeät heijastavat ihmistä suurempaa ominaisuutta, jota kukaan ei voi puristaa itsestään. Siksi se ei ole haarniska eikä pakkopaita, vaan se vaikuttaa korkeampien ajatusten mukaan ja saa aikaan hyvää.


.

Päivän poseeraus

.

Metsän äänet ja tuoksut ravitsevat mieltä, hierovat sielua, niin kuin sanotaan. Tarvoin upottavassa sammalessa pitkin ihanaa, tuoksuvaa metsää ja vedin sieraimiin sen aromeja. Joka henkäisyllä niskan jännitykset hellittivät ja maitohappopahkurat sulivat lihaksista. Tunsin sen selvästi.

Ei tarvinnut kuljeskella pitkään, kun jo kompastuin ensimmäisiin löydöksiin. Herkkutatti! Ja sen vieressä kymmenkunta pienempää naperoa. Jähmetyin paikoilleni, etten talloisi niitä jalkoihini, ja aloin irrotella niitä alustastaan. Alkukantainen riemu kohisi suonissani. Saalistin ravintoa talveksi. Hiukan huvittavaa, sillä ravintoa meillä on tässä ajassa yllin kyllin ja liikaakin, mutta mitäpä siitä. Herkkuja ei voi jättää sikseen.

Metsät ovat täynnä sieniä ja varsinkin tatteja. Käykää hakemassa omanne! Valmistakaa niistä jokunen sienpiirakka, -salaatti, -muhennos tai -mureke, säilökää niitä eri tavoin. Keittokirjoista löytyy uusia ohjeita, ja ravintoarvot voi halutessaan tarkistaa taulukoista. Minulle riittää maku ja tunnelma.

Kun talvella otan pakastimesta sienirasian, mieleeni tulvahtaa muistoja metsästä, karhun repimästä muurahaispesästä, puun oksalla piiskuttaneesta linnusta, sammalen peittämästä kivikosta, yllättäen löytyneestä lähteestä. Melkein kuulen metsän hiljaisuuden, lehtipuiden vienon kahinan ja suurien puiden juhlallisen huminan, kun tuuli osuu niihin. Ja kun sienipiirakan tuoksu alkaa leijailla uunista, sen ja muistojen ravitseva vakutus vahvistaa.


.

Parveke kukkii vielä

 Kuten sanottu, tuuhea siitä tuli ja runsaskukkainen. Ja siitä toisestakin tuli kaunis. Nyt ne vielä kukkivat kohtalaisesti, mutta syksyn kirpeät illat ja yöt saavat ne varistamaan nuppuja. Siirrän ruukut kohta sisälle.

Laventeli ei kukkinut tänä vuonna lainkaan, mutta tekee edelleen lisää oksia. Ja lemuaa. Yritän selvitä sen kanssa samoissa tiloissa kevääseen asti, sillä tekee mieli nähdä, jaksaako se sinnitellä toisenkin talven yli. Ja kukkiiko se sitten ensi kesänä. 

Krassi jäi jostain syystä kitukasvuiseksi, mutta kukat olivat normaalin kokoiset. Mustaviinimarjapensaasta tuli hyvää tuoksua ja muutama marjakin. Sen voisin kyllä istuttaa johonkin puutarhaan, jos jollekulle kelpaisi. En usko, että se kestää hengissä talven yli parvekkeella. Mutta tänä kesänä nautin sen aromista. Juuri sopiva sekoitus pienelle parvekkeelle: laventeli, mustaviinimarja ja krassi.


.

Päivän sanat

"Päivi, don't change, don't ever change."

Kauniimpia kiitossanoja en ole ennen kuullut oppilaan sanovan.
Lisään nämä aarteeseen, jota ei koi eikä ruoste turmele.


.

Puppua generaattorista

Sillä siunaamalla, kun elintenkierrätyslaki oli saatu hyväksytyksi, propagandakoneisto alkoi tuottaa puppua. "Jos et kuoltuasi anna elimiäsi kierrätykseen, tuet kansainvälistä elinkauppaa." Haloo. 
Suomalaiset sairaalatko ostavat siirtoelimiä hämäristä olosuhteista? Kuulen tästä ensimmäisen kerran.

Siitäkin kuulen ensimmäisen kerran, että tämä varaosapalvelu toimii kuin Fordin huolto: kun tarvitaan sydän, tilataan se tukusta. Mikä tahansa sydän voidaan tökätä kenelle tahansa, ihan  hihnalla vain. Ajatella.  Olin ihan siinä luulossa, että sopivia siirrettäviä elimiä on etsittävä tarkasti seuloen.

Pian kuulen varmasti siitäkin,  että ellen tyhjennä taskujani ammattikerjäläisen kuppiin, se menee ja myy lapsensa munuaisen eniten tarjoavalle. Odottakaas vain, kohta se on lööpeissä.

On kovin vaikeaa suhtautua asiallisesti elinsiirtoihin enää sen jälkeen, kun on pidetty ääliönä ja syötetty huussinalustaa lapiolla.


.

Suuri puhdistus

Elän järjestyneen kaaoksen keskellä. Koko irtaimisto on levällään, ja tavarat löytävät uuden paikan tai uuden osoitteen muualta. Olen vienyt roskiin ja kirppikselle hevoskuormallisen tavaraa. Ja lisää lähtee.

Bye-bye sohva, bye-bye nojatuoli, keittiön pöytä, vanhat Lundiat ja ties mitä.  Matto, joka on pestynä odottanut aikaansa vuoden. Nyt sen aika tuli.Vielä on kellarissa vanha nahkanojatuoli, joka pääsee kierrätykseen. En aio kunnostaa sitä omaan käyttöön.

Joskus on aika kuoria elämänsä päältä turhat kerrostumat. Eikä se tee edes kipeää, päinvastoin. Hengitys kulkee helpommin, ajatukset myös. Tulee tilaa uudelle: ajatuksille, ideoille ja näköaloille.

On hyvä lähettää menotielleen tavarat, joihin on sitoutunut raskasta tunnelastia. Muistojen vuoksi on turha säilyttää kapineita. Sen muistaa kyllä, mikä on muistamisen arvoista. Kaikkea ei tarvitsekaan muistaa - halleluja!


.

Päivän ikävä uutinen

Mustapukuinen mies on kuollut. Tämä  lempisarjakuvani ei ilmesty enää, sillä sen tekijä Ari Kutila on kuollut.

Voi miten ikävää. Nyt ei jää enää kuin Kamut. Lyhyt lista.


.

Ihana alkukantainen vaisto

Kun nainen huomaa hetkensä koittaneen, sen huomaavat toisetkin. Kun taivas on puolipilvinen tai lähes pilvetön, lämpötila ja ilman kosteus ovat paikallaan, ja tuuli henkäilee juuri sopivasti - silloin nainen riuhtaisee kaikki liinavaatteet kaapista ja alkaa projektin. On tarkoituksena pestä ja mankeloida koko kaapin sisältö.

Työ ei ole naiselle lainkaan vastenmielinen. Hän näkee jo silmissään hohtavina kohoavat  pinot lakanoita, pyyhkeitä ja muita kapineita. Hän voi melkein haistaa sen raikkaan tuoksun, joka kaapista tulvahtaa ovea avattaessa. Asiaa tuntemattoman mielestä hän pöllyttää pelottavasti vaatekasoja ja käyttäytyy kuin naaraskarhu pesää pehmustaessaan. Juuri niin. Se se on, vaisto. Ihana alkukantainen vaisto.

Jokunen vuosi sitten oli muotia asettua oikean elämän yläpuolelle analysoimaan. Muistatteko? Ylempi ihminen ei osallistunut alkukantaisiin puuhiin, vaan naurahteli kolkosti viinilasinsa ääressä toisten samanlaisten kanssa ja analysoi alemmiksi katsomiensa toimintaa. Meistä, jotka osaamme elää, se vaikutti jo silloin naurettavalta, ja nyt vielä naurettavammalta. Kuka näiden ihmisten elämän eli? Ei kukaan. 

Elämänmakuinen nainen sen sijaan antaa koneiden jauhaa. Sillä aikaa hän turauttaa pannullisen tuoretta kahvia ja silmäilee päivän lehden. Samalla hänen ajatuksensa jauhavat joitakin projektiin liittyviä yksityiskohtia, kuten millä tuoksulla puhtaan kaapin tänä vuonna raikastaisi. Tai kannattaisiko poppanakuteiksi kelpaavat liinavaatteet leikata nyt vai myöhemmin. Kun projekti päättyy, hän on tyytyväinen ja altis.


.

Saarnasta siepattua

Tein luterilaisvierailun Vapaakirkon kesäjuhlille, kun ne olivat niin kätevästi naapurikylässä. Tapasin joitakin pitkäaikaisia ystäviä ja sain mm. nallehalit, että repikääs siitä.  Kuuntelin myös hyvän puheen, nimittäin Olavi Rintalan puheen. Siinä oli paljon hyvää perusasiaa eikä yhtään leperrystä.

"Meidän puolestamme on kuoltu, ei eletty." Se jäi juhlilta tuliaisiksi. Niin juuri. Elämän saamme elää me itse, vastuullisesti kyllä, mutta iloiten.  Että minua aina ravitsee tämä!



.

Varpunen Strindbergillä

Helteisiä päiviä vietetään. Meren rannat ovat täynnä väkeä. Espan kahviloissa on hauska istuskella, jos askelet sattuvat johtamaan sinne päin. Istuin luonnon helmassa Strindbergillä ja pelkäsin lokkeja. Käsittämättömän röyhkeitä petoja!

Untuvainen varpusenpoikanen oli toista maata. Se istahti vastakkaisen tuolin selkänojalle ja jäi sihen napittamaan minua helmisilmillään. Sitten se kääntyi vähän ja alkoi aukoa nokkaansa. En osannut muuta kuin jutella sille ystävällisesti. Luuliko se, että ihmiset ruokkivat linnunpoikaa siinä kuin emokin?
Liikaa elävästä luonnosta vieraantuneena pelkäsin, että tirppa tukehtuu pullaan tai jotain. Ei tukehtunut. Aikansa auottuaan ja pikkuista sirinää pidettyään se lensi läheiseen lehmukseen.

Kannatti istua luonnon helmassa ja huomata, että kun ihmistekoiset tuotteet vanhenevat ja menevät muodista, ikuinen luonnon design vain aukoo sille päätään. Ja hiukan piiskuttaa hennosti ja aina tyylikkäästi.



.

Päivän rauhoittava hetki

Jo alkaa helpottaa. Pakenin Kaivopuiston rantaan lukemaan ja vilvoittelemaan mereltä tulevassa tuulessa. Meriharakat ääntelivät Harakassa, kuinkas muutenkaan. Matonpesijöitä alkoi tulla laitureille samaan aikaan, kun minun pääni alkoi olla pyörällä auringosta. Kyllä siinä silti lukea voi, jos vain malttoi.

Meri sai mieleni tyyntymään. Kuinka helpottavaa, että luonto on voimakas, kun minä olen heikompaa tekoa.


.

Mittumaari

Aika turha juhla tämä juhannus. Ja hitaampi kuin pitkäperjantai. Keskikesän juhla mukamas. Tunnetko ketään, joka viettää juhannusta sydänkesän vuoksi? En minäkään. Eikä juhannus edes ole pisimmän päivän ja lyhimmän yön kohdalla.

Kirkolliset tekstit liittyvät kasteeseen. Tunnetko ketään, joka juhlii kasteen lahjan tai -armon vuoksi? En minäkään. Mikä se kasteen lahja tai -armo edes on? Tuskin sitä tietää kovinkaan moni, saati että hän oikein pistäisi olut- ja makkarabileet pystyyn sen vuoksi. Ja polttaisi kokkoa ja kieriskelisi kaurapellossa juhlan kunniaksi. Jotkut tosin vetävät rehellisesti ahterit olkapäille, koska on pitkät vapaat ja valoisat yöt. Se onkin ainoa juhannustaika, joka vielä on elinvoimainen.

Minä en liiemmin pidä makkarasta, ja mämmi on sitä samaa tavaraa myös nestemäisessä muodossaan. Saunomisesta pidän, mutta valitussa seurassa, eikä silloin tarvitse olla juhannus. Ja juovun mieluummin suudelmista kuin mallasjuomasta. 

Jokainen valitkoon minun puolestani sellaisen rentoutumistavan kuin ikinä haluaa. Mutta pakkorituaaleja minä kavahdan, ja sitä, että pitäisi nauttia elämästä kaavan mukaan. Ja sitä, että on jälkeen päin kehuskeltava, kuinka mahdottoman hauskaa oli, kun monillakaan ei ollut. Miksi elämän ylipäänsä pitäisi aina olla niin hirveän hauskaa? Eihän kenelläkään todellisuudessa ole.

Onneksi kapinallisenkin juhannus alkaa olla voiton puolella.Ylihuomenna pääsee vaikka leffaan, ja normaali elämä alkaa taas. Mittumaari, tosiaankin.


.

Onnelliset

Mistä muusta tänään voisi kirjoittaa kuin Victoriasta ja Danelista! Kaunis pari, syvästi rakastunut ja onnellinen toisistaan. Ei sitä voinut tasavaltalainenkaan katsoa kyynelehtimättä. Ja oli ne häät katsottava. Yliopistolla olisi ollut todella kiinnostava väitös, jonka olisin halunnut kuunnella, mutta sori - väärä päivä.

Rakkaus on kaunista, ja rakastunut ihminen säteilee jotain salaperäistä. Sitä on vaikea peittää, ja miksi tarvitsisikaan? Jos taas pokan olisi pidettävä, liemi on keitetty. Mutta hääparin pokka piti sen mitä tarvitsi, joten toivotamme heille tässä runsaasti onnea ja siunausta. Ja terveyttä, kummallekin. En haluaisi nähdä siitä päivää, jolloin kuolema heidät erottaa. Sellaista ei pitäisi olla vihkikaavassa ollenkaan.   

Täällä tasavallassa seuraamme vielä illalla iltajuhlan ja ihastelemme häähumua. Emmekä puhu rumia häiden kustannuksista ja sen sellaisista. Nämä kaksi ovat onnensa ansainneet.


.

Pesä

Tuuli painaa puut luokille. Ne melkein koskettavat ikkunaa. Tuuli tuo myös sateen, joka putoaa raskaana maiseman ylle ja rummuttaa ikkunoita. Silloin jostakin ikiaikaisista kerroksista mieleeni herää pesä.

Koti tuoksuu puhtaalle, sillä olen juuri pessyt lattiat putipuhtaiksi - hormonivimmalla kinkkisimmät kulmat tiskiharjalla. :) Puhdas tuoksu luo viihtyisyyttä. Otan lankakopan esiin, valitsen kauniit langat kirjoneuleeseen, ja etsin radiosta jotain mieleistä musiikkia. Olisi levyjäkin, mutta nyt ei tarvitse selailla niitä, sillä löydän tähän tarkoitukseen sopivaa kuunneltavaa.

Kaadan tuoretta kahvia kuppiin, vedän villasukat jalkaan ja otan kuohkean peiton esiin kaiken varalta. Luon silmukat ja alan neuloa. Annan ajatusteni kulkea tärkeissä asioissa - niinhän ne tekevät, jos niitä ei kahlitse. Siitä kuviotkin syntyvät neuleeseen, sen mukaan, mitä tai ketä ajattelen. 

Pesässä ei huolilla ole tilaa, pesä on täynnä hyvää mieltä, viihtymistä ja rakkauttakin. Ihan hiljaisesti. Ajatukset käyvät lasteni luona, kieppuvat tulevaisuuden kuvissa, viipyvät muidenkin ihmisten luona, jonkun luona pidempään. Hyvät ja hyvää toivovat, siunaavat ajatukset.

Aika vähä riittää. Tällaiselle tavalliselle naiselle kuin minä.



.

Päivän ilosanoma

Olen laiskanpuoleinen kirkossakävijä.  Tänään kävin, ja vieraassa kirkossa. Hyvin siellä pidettiin. Lauluihin olisi tosin saanut uutta ilmettä jollakin kielisoittimella, mitä niitä nyt onkaan.

Saarna alkoi ihan ok, ei siinä mitään. Sanoi ottaneensa tekstin galatalaiskirjeestä. Ajattelin - ilkeä vieraileva syntisäkki - että loistavaa, nyt kuullaan lihan teoista ja Hengen hedelmistä, ja veikkailin, kumpaa tämä painottaisi. Mutta ei. Ihan muuta.
Tämä henkilö muistutti vapaudesta Kristuksessa ja siitä, ettei pidä antaa sitoa itseään uudelleen orjuuden ikeeseen. Ja että jos ajautuu pois armon alta, omia tekojaan siistimällä ja niitä laskemalla joutuu nimenomaan siihen ikeeseen.

No niin! Sitähän minäkin! On jopa niitä, jotka kasaavat taakkoja toisten kannettavaksi, vaikka eivät itse pystyisi niistä selviytymään. Varmasti saarnassa käsiteltiin muutakin, mutta minä juutuin tähän kohtaan. Jotenkin niin kuin ilosanomaa tämä.
En usko väliportaan hallintoon näissä asioissa. Olen pannut sellaiset pois viralta sitä mukaa, kun niitä on ilmaantunut.  Pidetään vain erillään ihmisten ajatukset ja Jumalan ajatukset.

Virkistyin siinä ilmapiirissä.


.

Luja luottamus siihen mitä toivotaan

Tästä tulee verenpisara, tuuhea ja runsaskukkainen. Tuli viimekin vuonna. Toinen samanlainen, rankamainen, on toisessa amppelissa. Kyllä ne aikanaan puhkeavat kukkaan.

Niitä vauhdittamassa on taas uusi verenpisara, hiukan taas erilainen kuin nämä entiset. Verenpisarat näyttävät viihtyvän paahteisella parvekkeellani, joten eletään luonnon ehdoilla. Orvokkeja en enää edes yritä tähän laittaa. Niihin tulee aina kirvoja, joten ei sitten niitä.

Tästä tulee raparperipiirakka. :)

Omenapuuta ei vielä ole, mutta saatan kokeilla sitäkin. Sireenipensas minulla jo oli muutaman kesän. 

Ei kannata pitää halpana pienten alkujen päivää. Aluista voi kasvaa suuria ja ihania asioita, kuten raparperipiirakoita.





.

Alkuvoimaista äitienpäivää

Siitä on jo jokunen aika, kun he syntyivät, yksi keskellä yötä, yksi illansuussa ja yksi iltapäivällä. Ehkä synnytin heidät kivulla, en oikein enää muista. Muistan vain ilon. Kaikista heistä on kasvanut erilaisia, yksilöitä, joilla on omat vahvuutensa. He ovat parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut, ja yhtä rakkaita kaikki. He ovat elämän rikkautta - ja lisäksi heidän kanssaan on ollut hauskaa! :)

Aikansa on sillä, että auttaa lasta kasvamaan, aikansa silläkin, että ohjaa häntä löytämään omat ominaisuutensa ja arvostamaan niitä. Ja sitten on aika vilkuttaa ovelta, kun lapsi nousee siivilleen ja lähtee maailmalle. Se on hyvä ja siitä saa kiittää, vaikka vähän nyyhkäisten. Saa olla jopa huojentunut. Tehtävä on suoritettu, tältä osin.

Sen jälkeen alkaa se aika, että on saatavilla: murheissa, iloissa, kaikenlaisessa, mitä lapselle tapahtuu. "Hei äiti, et ikinä arvaa mitä..." tai "Siis voitsä uskoa, että..."  Se että keskeyttää oman työnsä just siihen paikkaan,  kun lapsi soittaa tai pistäytyy kahville. Tärkeimmät asiat hoidetaan ensin.  Samalla myös keskustelut lapsen kanssa syvenevät ja  tulevat entistä antoisammiksi. Suhde muuttuu lähemmäs ystävyyttä.

Edellisten sukupolvien naiset sanoivat: Pieni lapsi polkee syliä, suuri  polkee sydäntä. Näin saattaa olla, mutta sekin kuuluu pakettiin. Ehkä äidin sydän vahvistuu, kun sitä tallotaan. Äidin rakkautta ei kuitenkaan voi talloa kuoliaaksi. Se on elämän alkuvoimaa.

Alkuvoimaista äitienpäivää, kaikki äidit! Ja lapset myös, ja isät. Ellei olisi alkuvoimaisia isiä, ei olisi äitejäkään. ;)


.

Pakoton pääsiäinen

"Pääsiäisen ilo kuuluu kaikille",  sanoi ystäväni, ortodoksikristitty, "myös niille, jotka eivät ehtineet valmistautua siihen hiljentymällä."  Kuinka helpottavaa.

Vietin pakottoman pääsiäisen. Valmistautumiset olivat minimaalisimmat ikinä. Yhdet ohranjyvät kylvin ja kasvatin; niissä oli vihreyttä. Kotini siistin, niin kuin aina. Mutta en leiponut kulitsaa, en valmistanut muitakaan pääsiäisruokia paitsi lammasta. Ei ollut viiniä, kun en muistanut ajatella viiniä. :) Vähän suklaata söin, ja lahjakakusta kunnon kimpaleen, kun kakku oikein kotiin asti tuotiin. Aivan ihanaa.

En katsonut tv:tä, en avannut nettiä, pidin koneen kiinni. Kuuntelin sielua hivelevää musiikkia ja luin.  Muutaman kortin ehdin postittaa, ja joitakin myös sain. Siinä hyvää seuraa: ystävät. Vasta toisena pääsiäispäivänä katsoin Notre Damen kellonsoittajan, animaation, johon minulla liittyy paljon hyviä muistoja. Muistelin niitä ihmisiä ja siunasin heitä mielessäni. Hekin ovat olleet elämäni rikkautta.

Kuinka levollinen pääsiäinen olikaan, kuinka voimia antava. Pääsiäinen on aina ollut minulle juhlien juhla, jo lapsuudenkodista asti. On vieläkin, pakottomasti.


.

Lapsi on terve, kun se leikkii

Vanha kansa sen jo tiesi: ei tule tuohesta takkia eikä vuohesta pappia. Nykyisin kuitenkin harrastelijasta voi tulla terveyskeskuslääkäri, ihan ilman koulutusta, kunhan intoa riittää. Ennen käytettiin sanaa "puoskari", mutta nykyisinhän se ei tietenkään käy. Ennen myös sanottiin, ettei into ilman taitoa ole hyödyksi. Sitä en ole kuullut tässä yhteydessä mainittavan.

Onko potilasturvallisuus vaarantunut, jos täysin kouluttamaton ihminen leikkii lääkäriä ihan oikeilla potilailla? Kyllä se on.
Lääkärileikeistä pitää kasvaa yli. Kuten nykysanontakin kuuluu: Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas, ellei se lopeta.


.

Pirtsakka pakkanen

Viimeöinen pakkasennätys Etelä-Suomessa oli -25,5,  ja se  mitattiin Vantaalla.  Meidän mittarissa oli vain -23 ja risat, mutta se oli vasta puolenyön paikkeilla. Aamuyöllä pakkanen varmaan vielä kiristyi. Minä tosin pidän yleensä pakkasesta enemmän kuin kovasta helteestä. Lomamatkat voivat olla poikkeus, kunhan ei tavaksi tule.

Ja kuinka kauniisti pakkanen kuvioi ikkunan, katsokaas vaikka! Ei hätää, ei meillä ihan noin kylmä ole. :) Tuon pystyy loihtimaan helposti höyräyttämällä perunankeitinvesien höyryt pikaisesti ulos keittiön ikkunasta. Ulompi lasi on sen jälkeen ehompi kuin koskaan.

Todella raikkaassa pakkassäässä on hyvä aloittaa uusi vuosi. Voisi oikeastaan latvialaiseen tapaan polttaa menneen vuoden murheet nuotiossa paksun pölkyn muodossa. Tai vielä paremmin minulle sopisi nyt sikäläinen tapa syödä kyyneliä symboloivia herneitä vuoden vaihtuessa. Sikäli koko juttu on hyvin ajateltu loppuun saakka: jos ei jaksa syödä lautastaan tyhjäksi, voi heittää tähteelle jääneet herneet ikkunasta ulos. 

Loppiaisena tuon voisi tehdä. Väistelkää. Ikkunani alla ropisee.


 .